Keski-Suomen asuntomurtojen sarja selviämässä

Poliisi on saanut päätökseen tutkinnan yli 200 murtovarkaudesta eri puolilla Keski- ja Etelä-Suomea. Kiertolaisena elänyt mies vangittiin jo viime kuussa epäiltynä törkeistä varkauksista.

Kiertolaiselämää viettäneen 45-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen laajaan asuntomurtojen sarjaan Keski-Suomessa. Jämsän poliisin tutkinnan myötä on selvinnyt myös lukuisa joukko samantyylisiä rikoksia eri puolilla maata. Miehen kontolla epäillään olevan yhteensä yli 200 murtautumalla tehtyä omaisuusrikosta.

Poliisi kertoi laajasta rikossarjasta tänään. Mies vangittiin toukokuussa todennäköisin syin törkeistä varkauksista, varkauksista ja niiden yrityksistä epäiltynä.

Jämsässä ja Jämsänkoskella murtauduttiin viime kesänä yhden kuukauden aikana kymmeniin yksityiskoteihin, liikehuoneistoihin ja seuratiloihin. Murtautuja anasti lähes pelkästään käteistä rahaa ja pieniä määriä elintarvikkeita. Tekijä tyhjensi erityisesti erilaisia rahalippaita ja säästöpossuja. Joukossa on myös tekoja, joiden saalis oli tuhansia euroja.

Miehen epäillään liikkuneen polkupyörällä laajalla alueella Keski- ja Etelä-Suomessa ja majoittuneen ajoittain pitkiksikin ajoiksi maastoon. Yli vuoden kestäneen esitutkinnan uskotaan valmistuvan syyteharkintaan elokuussa. Epäilty on tuomittu aiemmin useista omaisuusrikoksista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat