Keski-Suomeen sähköä, Pohjanmaalla yhä vikoja

Vattenfallin omistama Keski-Suomen Valo on saanut lähes kaikki asiakkaansa sähkönjakelun piiriin. Ongelmia oli enää muutamalla kymmenellä liittymällä.

Päivän mittaan syntyi joitakin uusia katkoksia, mutta ne pystyttiin nopeasti korjaamaan. Fortum Sähkönjakelu Oy:n toimialueella Etelä-Pohjanmaalla on tänään edelleen parisataa taloutta vailla sähköä. Näistä tilaajista yhtiön mukaan merkittävä osa oli loma-asuntoja.

Fortumin verkossa myös Varsinais-Suomen alueella ilmeni tänään pienvikoja. Verkkoyhtiöt joutuvat jatkamaan jakeluverkon parannustöitä myrskytuhoalueilla pitkään.

Lumimyrsky riehui kovimmillaan Pyryn päivänä 1. marraskuuta. Keski-Suomen Valon käyttökeskuksen päällikkö Juhani Öhman arvioi aiemmin tänään, että lumimyrskyn tuhot olivat lopulta paljon laajemmat kuin Manta-myrskyn aiheuttamat vahingot 1985.

Fortum Sähkönjakelun toimitusjohtaja Jukka Salmela varoitti, että lumen ja puiden painamia pienjännitekaapeleita ei pidä mennä koskettelemaan, vaan tällaisista tilanteista pitää ilmoittaa heti jakeluyhtiön vikapalveluun.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat