Keski-Euroopassa lisää tulvavahinkoja

Keski-Euroopan tulvat eivät ota hellittääkseen. Saksassa ja Tshekissä tulvien tieltä on jouduttu evakuoimaan yhteensä noin 60 000 ihmistä.

Laajat maa-alueet Elbe-joen rannoilla lainehtivat merenä, ja moniin kyliin pääsee vain veneellä tai helikopterilla.

Myös Tonavan rannoilla tuhot ovat laajoja ja niiden pelätään leviävän. Saksan koillisosissa tuhannet vapaaehtoiset ja pelastustyöntekijät rakensivat tulvaesteitä miljoonista hiekkasäkeistä.

Dresdenissä ja Deggendorfissa Itä-Baijerissa ihmisiä jouduttiin evakuoimaan lisää, koska tulvavallien pelättiin murtuvan.

Dresdenissä vahvistettiinkin kuumeisesti suojavalleja, jotta vesi ei peittäisi alleen enää uusia asuinalueita, eikä murjoisi kaupungin historiallista keskustaa. Itä-Baijerissa suurtulva on pysäyttänyt monin paikoin myös talouden pyörät lähes tyystin.

– Kohonnut joenpinta, mikä on noin neljä metriä korkeammalla, aiheuttaa vastapainetta jätevesiputkeen, mikä sitten pienentää jätevesiputken kapasiteettia. Tästä johtuen ollaan jouduttu kaksi kolmesta koneesta pysäyttämään, UPM Plattlingin tuotantojohtaja Mika Kämpe kertoo.

Unkarin pääkaupungissa Budapestissa tulvahuippua odotetaan viikonlopuksi. Kaupungissa varaudutaan suurevakuointeihin.

Myös Tshekissä laajat maa-alueet lainehtivat Elbejoen varrella merenä. Moniin kyliin ei pääse kuin veneellä. Niin ikään Tonavan varrella tuhot ovat laajoja. Unkarissa veden odotetaan nousevan huippuunsa vasta lähipäivinä.

Tulvissa on kuollut toistakymmentä ihmistä.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat