Keski-Euroopan tulvissa kuollut jo toistakymmentä ihmistä

Keski-Euroopan tulvien uhriluku on noussut tänään jälleen. Pahiten myrsky on koetellut Tshekkiä, jonka tulvissa on kuollut jo 12 ihmistä.

Tänään maan viranomaiset kertoivat melojan hukkuneen tulvivaan Vltavajokeen.

Puolassa yksi henkilö menehtyi tulvivan joen pyyhkäistyä hänet mukaansa. Lisäksi sadat puolalaiset ovat joutuneet jättämään kotinsa.

Budapestissä Tonavan pinnan odotetaan nousevan yli seitsemän metriä normaalia korkeammalle sunnuntaihin mennessä.

Itävallassa ja Tshekissä sadat sotilaat pumppasivat kellareita tyhjiksi tulvavedestä. Rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia myös Saksassa ja Slovakiassa.

Tulvan riepottelemassa Tshekin itäosassa vedenpinta on alkanut jo laskea, mutta meteorologit varoittavat myrskyjen jatkuvan viikonlopun yli.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat