Keski-Euroopan tulvat laajenevat

Pahimmat tulva-alueet ovat eteläisessä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Itävallassa ja Sveitsissä ainakin yhdeksän ihmistä on kuollut tulvissa.

Keski-Euroopan tulvat jatkuvat. Keskiviikkona Tonavan sekä Inn- ja Isarjokien pinta alkoi nousta uhkaavalle korkeudelle. Useille alueille on julistettu hätätila.

Pahimmat tulva-alueet ovat eteläisessä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä. Myös Romaniassa ja Bulgariassa kärsitään tulvista.

Saksassa tuhannet vapaaehtoiset ponnistelevat pitääkseen vedet uomissaan mm. hiekkasäkkimuurien avulla. Alavilla alueilla vesilieju velloo yli viljelymaiden kuljettaen mukanaan pieniä puita ja muuta romua.

Sveitsin pääkaupungissa Bernissä matalalla olevat alueet ovat edelleen veden alla ja poliisin mukaan jotkut kaupunginosat ovat ilman sähköä.

Linzissä Itävallassa Tonavan pinta on noussut hälyttävän korkealle, ja joen odotetaan tulvivan yli äyräidensä vielä keskiviikon aikana. Pääkaupungissa Wienissä Tonavan pintaa yritettiin madaltaa ohjaamalla vettä kanavaan, joka on yleensä kuiva.

Sekä saksalais- että itävaltalaisviranomaiset sanoivat, että tuhot ovat pahemmat kuin vuoden 1999 tulvissa.

Itävallassa ja Sveitsissä rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat vaatineet jo ainakin yhdeksän ihmisen hengen.

(MTV3-STT-DPA)

(Kymmenen uutiset 24.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat