Keski-Amerikassa kuolonuhreja lähes 600

Maanjäristyksen kuolonuhrien määrä nousee yhä Keski-Amerikassa. Satojen ihmisten uskotaan edelleen olevan hautautuneina mutaan.

El Salvadorissa pelastustyöt jatkuvat

El Salvadorin poliisin mukaan kuolleita on nyt liki 600 ja yli 1800 ihmistä on loukkaantunut. Lisäksi noin 30 000 taloa on osittain tai täysin tuhoutunut. Naapurimaa Guatemala on ilmoittanut maanjäristyksen vaatineen kuuden ihmisen hengen.

Pelastustyöntekijöiden mukaan toivo eloonjääneiden löytymisestä alkaa jo heikentyä. El Salvadorin presidentti Francisco Flores kertoi hallituksen tehostavan ruuan, huopien ja telttojen toimittamista katastrofialueen pelastuneille. Samalla tiet raivataan mahdollisimman pian liikennöintikuntoon kaatuneista puista, mudasta ja ajoneuvoista. Kriisialueelle on virrannut hätäapua eri puolilta maailmaa ja myös Suomesta eri tahot ovat lähettäneet yhteensä yli puolitoista miljoonaa markkaa.

Maa järkkyi Keski-Amerikassa lauantai-iltana. Järistys oli voimakkuudeltaan 7,6 richterin asteikolla ja se tuntui El Salvadorin lisäksi mm. Meksikossa asti.
(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat