Keski-Amerikan rankkasateet vaatineet yli kymmenen uhria

Tyynellä valtamerellä riehuva Barbara-myrsky on heikkenemässä. Sen ei uskota enää yltyvän hurrikaaniksi.

Keski-Amerikkaa piinaavat rajut rankkasateet. Sateissa on kuollut tähän mennessä ainakin 12 ihmistä.

El Salvadorissa neljä ihmistä on saanut surmansa Barbara-myrskyn aiheuttamissa sateissa. Myös 20 taloa on tuhoutunut sateiden aiheuttamassa maanvyöryssä. Paikalliset viranomaiset arvelevat sateiden jatkuvan edelleen.

Dominikaanisessa tasavallassa sää on puolestaan vaatinut kahdeksan ihmisen hengen. Jatkuvat sateet ovat nostaneet vedenpintaa ja aiheuttaneet tuhoa myös muualla Karibian saarilla. Viranomaisten mukaan ainakin 800 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Tyynellä valtamerellä riehuvan Barbara-myrskyn kerrotaan olevan heikkenemässä, eikä sen uskota enää yltyvän hurrikaaniksi. Myrsky oli eilen noin 300 kilometrin päässä Meksikon etelärannalta. Myös Meksikossa on varauduttu rankkasateisiin.

(MTV3-STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat