Kesän viimeiset viikonloput työllistävät vesillä

Loppukesän aurinkoiset säät ovat innostaneet monet hyödyntämään veneilykauden viimeiset rippeet. Tämä on työllistänyt myös merialueilla liikkuvia pelastajia.

Turun meripelastuskeskuksen meripelastusjohtaja Kim Westmanin mukaan ihmiset ovat selkeästi tarttuneet loppukesän hienoihin veneilysäihin.

– Veneliikenne on todella vilkasta tänä viikonloppuna ja se aiheuttaa meille paljon erilaisia tehtäviä.

Varsinkin elokuun viimeiset viikonloput ovat Turun merivartiostolle vilkkaita. Esimerkiksi rannikolla vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna muinaistulien yötä ja Pohjanmaalla viikonloppuna juhlitaan venetsialaisia.

– Tästä eteenpäin se on sitten hyvin keliriippuvaista. Jos sääennustajat lupaavat viikonlopuksi hyvää säätä, niin silloin on paljon veneilijöitä liikenteessä ja jos taas on huono sää ennusteissa, niin silloin taas ei ole veneilijöitä niin paljon liikkeellä, Westman arvioi.

Suomenlahden merivartioston luutnantti Santeri Martikainen yhtyy kollegansa arvioihin.

– Kyllä tämä loppukesä ja alkusyksy ovat lähes yhtä vilkkaita kuin keskikesällä. Näin koulujen alettua etenkin viikonloppuina on paljon veneilijöitä. Ihmisten ollessa liikkeellä myös sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. On konevikaa ja muuta, joka aina lisää ehkä hiukan tehtäviä, Martikainen arvioi.

Suomenlahden merivartiosto hoitaa vuosittain noin 1000 tehtävää liittyen veneilijöihin. Tapaukset keskittyvät selvästi kesäkuukausiin.

– Kyllä vielä syyskuussakin on paljon veneilijöitä, jos ilmat suosivat. Sitten alkaa myös kalastus, kun vedet viilenevät, kertoo Martikainen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat