Kesämyräkän eteläpuolella olisi kovia helteitä - lämpö ei vain yllä Suomeen

Suomen eteläosassa on ollut tänään tuulista säätä. Suomenlahdella on ylletty jopa myrskylukemiin.

MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen kertoo, että kesämyräkkä liittyy Suomen eteläpuolelta lähestyvään matalapaineeseen.

-Sen eteläpuolella on hyvin lämmintä ilmaa, mutta se ei pääse tänne Suomeen asti. Eurooopan kaakkoisosissa on jopa 40 asteen helteitä, Mannonen kertoo.

Mannonen huomauttaa, että ei Suomessakaan varsinaisesti kylmä ole, sillä aurinkoisilla alueilla lämpötila kohoaa 20 asteen yläpuolelle.

Mutta helteistä Suomeen saapuivat siis vain kovat tuulet, jotka nekin painottuvat lähinnä maan eteläosaan. Pohjoisessa on ollut tänään hyvin leppoisat tuulet.

-Lauantainakin sää jatkuu Etelä-Suomessa tuulisena, mutta ei kuitenkaan niin tuulisena kuin tänään. Sunnuntaina tuulet ovat jo selvästi heikommat, Mannonen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat