Kesäkuun 7. lähenee - Maikkarin vaalisivut auki

Kesäkuisten eurovaalien odotus saa lisämielenkiintoa vaalikoneiden myötä. Myös MTV3 on avannut oman vaalikoneensa, jossa äänestäjät pääsevät vertailemaan ehdokkaita monipuolisesti.

Sen rinnalle avataan tänään Maikkarin vaalisivut, joilla käydään kansalaiskeskustelua sekä myös ehdokkaiden välistä ajatustenvaihtoa. Keskustelusivuston kautta odotetaan haasteita ja avauksia ajankohtaisista teemoista.

Vaalisivuilta löytyy myös puolueiden EU-vaaliohjelmat, mahdollisuus vertailla niitä muiden eurooppalaisten puolueiden ohjelmiin sekä vaaliuutisia meiltä ja muualta Euroopasta.

EU-vaaleja edeltävässä julkisessa keskustelussa ovat tähän mennessä nousseet esille lähinnä henkilöt, eivät asiat. Asiakysymyksistäkin karhunosan on vienyt talouskriisi ja siihen liittyvät aiheet.

Ortodoksipastorin vaateparren päivittelystä pyritään nyt pääsemään askel eteenpäin.

- Keskustelun kääntäminen Euroopan demokratiaan liittyviin kysymyksiin ja eurooppalaisiin rakenteisiin ei ole helppoa, mutta se on pakko tehdä. Eurovaalit on yksittäisen eurooppalaisen ainoa mahdollisuus käyttää valtaansa, sanoo MTV3:n nettiuutisten sisältövastaava Timo Laukkio.

Varsinainen vaalikeskustelu tiivistyy kesäkuun 4. ja 5. Senaatintorilla pidettäviin tilaisuuksiin, joissa on mukana puolueiden puheenjohtajat ja eurovaaliehdokkaita. Tilaisuuden lähetetään suorina MTV3:n netissä ja koosteina televisiossa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat