Kesä saapuu ainakin viikoksi

Nyt on aika kaivaa kesävaatteet esille komeron kätköistä. Vaikka kolea ja viimainen sää tekee asian hyvin vaikeaksi uskoa, lämpöaalto on kuin onkin saapumassa Suomeen jo huomenna.

Forecan meteorologin Kristian Roineen mukaan ensimmäisenä lämmöstä saadaan nauttia kaakossa.

- Jo keskiviikkona Kaakkois-Suomessa saatetaan hätistellä 20 asteen lukemia ja torstaina on vähän sitäkin lämpimänpää, Roine ennustaa.

Lämmin ilmamassa leviää koko Suomeen niin, että se on perjantaina myös Lapissa.

- Perjantaina yli 20 asteen lämpötiloja mitataan Etelä-Lapin korkeudelle saakka. Tuolloin on pieni mahdollisuus, että Lounais-Suomen ja Etelä-Suomen sisämaassa päästäisiin jopa hellelukemiin, Roine arvioi.

Sen sijaan Pohjois-Lapissa saadaan ilmeisesti vielä perjantaina tyytyä noin 15 asteen lämpötiloihin.

Hellelukemia paikka paikoin

Roineen mukaan suomalaiset saavat nauttia kesäsäästä ainakin viikon verran - ehkä jopa pidempään.

- Lämmin ilmamassa pysyttelee Suomen yllä tämän meidän ennustemalliajon ajan eli ensi viikon alkuun. Niin pitkälle voidaan tehdä luotettavia ennusteita. Ensi viikon puolenvälin jälkeen tilanne on täyttä arvailua. Sitä ei voida ennustaa, Roine toteaa.

Vaikka ilma lämpeneekin, ei se tarkoita välttämättä rantakelejä.

- Jonkin verran on tulossa sadekuuroja ja mahdollisesti jopa ukkoskuuroja, joita tämmöisessä lämpimässä ilmamassassa usein esiintyy. Hirveän aurinkoista ei joka paikassa ole, mutta lämmintä kyllä. Eiköhän täällä hellelukemia mitata ainakin paikka paikoin, Roine ennustaa.

Mitä säälle sitten tapahtuu ensi viikon puolivälin jälkeen, se on toistaiseksi aivan auki. Helle saattaa jatkua tai muuttua aivan muuksi.

- Siinä vaiheessa ilmavirtaukset saattavat jo muuttua, ja voi olla, että matalapaine tulee jostain. Jos niin käy, silloin lämpötilakin voi yhtä dramaattisesti muuttua, Roine varoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat