Kertakäyttögrilli tukahdutti perheen telttaan - tytär kuoli

14-vuotias tyttö on kuollut perheen telttaretkellä sattuneessa onnettomuudessa. Tytön arvellaan kuolleen häkämyrkytykseen Shropshiressa Englannissa, kertoo Daily Mail -lehti verkkosivuillaan.

Tyttö löydettiin teltasta perheensä kanssa eilen aamulla. Perheen muut jäsenet olivat tajuttomia ja heidät kiidätettiin vakavassa tilassa sairaalaan, mutta tytär todettiin kuolleeksi jo onnettomuuspaikalla. Perheen 11-vuotias poika vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa.

Perheen epäillään saaneen häkämyrkytyksen kertakäyttögrillistä, jonka he olivat tuoneet sisälle telttaan tuomaan lämpöä. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lämpötila putosi alueella lähelle nollaa.

Perhe oli telttailemassa isolla sukulaisporukalla. He olivat grillanneet edellisenä iltana telttaryhmän keskellä. Sunnuntaiaamuna eräs seurueen jäsen löysi tajuttoman perheen ja hälytti apua.

Kertakäyttögrilli löytyi teltan oven suulta. Tapahtuman uskotaan olevan vahinko ja onnettomuus.

Lehden mukaan vastaavia onnettomuuksia on tapahtunut Britanniassa useita viime aikoina, kun retkeilijät eivät ymmärrä kannettavista grilleistä ja muista laitteista aiheutuvaa vaaraa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat