Mainos

Kerry voitti viimeisen tv-väittelyn

Yhdysvaltain presidenttikilvan viimeinen tv-väittely käytiin varhain aamulla Suomen aikaa. Kyselyiden mukaan demokraattiehdokas John Kerry näytti voittavan väittelyn.

John Kerry ja George Bush

Yhdysvaltain presidenttikilvan viimeinen tv-väittely käytiin varhain aamulla Suomen aikaa. Ensimmäisten kyselyjen mukaan demokraattien senaattori John Kerryvoitti istuvan presidentin George Bushinväittelyssä.

CNN:n, USA Todayn ja Gallupin tekemään pikakyselyyn vastanneista amerikkalaisista 52 prosenttia piti Kerryä väittelyn voittajana. Bushia piti parempana 39 prosenttia. Yhdeksän prosenttia ei osannut sanoa, kumpaa kannatti enemmän.

Sisäpoliittisiin teemoihin keskittyneessä väittelyssäKerrykritisoi Bushiahuonosta talouden hoidosta sekä Irakin sodan aiheuttamasta turvallisuustilanteesta maassa.

Presidentti Bush puolustautui sanomalla maansa olevan turvassa terrorismilta ainoastaan "hyökkäämällä uhkaa vastaan ja levittämällä vapautta ympäri maailmaa".

Bush ja Kerry kiistelivät myös veroista. Bushin mukaan hänen neljänä viime vuotena toteuttamansa veroleikkaukset ovat auttaneet amerikkalaisperheitä.

Kerry sen sijaan painotti, että alennukset ovat hyödyttäneet lähinnä varakkaita ja heikentäneet keskiluokan asemaa.

Kolmen tv-väittelyn jälkeen puntit ovat nyt lähes tasoissa ja presidenttiehdokkaat lähtevät kampanjansa loppusuoralle mielipidemittausten mukaan lähes tasatilanteesta. Ennen vaaleja edessä on vielä kahden ja puolen viikon kiivas kampanjointijakso. Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään marraskuun 2. päivänä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

(Huomenta Suomen uutiset 14.10.2004)

(Bush vs. Kerry -erikoislähetys 14.10.2004. Ohjelma on teksittämätön.)

(Bush vs.Kerry 14.10.2004)

(Seitsemän uutiset 14.10.)

Vaalitaistelu tiukkenee entisestään. Kolme osavaltiota ovat nyt ehdokkaille avainasemassa: Florida, Pennsylvania ja Ohio.Tämänhetkisen vaalimatematiikan mukaan se, kumpi pystyy voittamaan kahdessa niistä, on seuraava presidentti. (Kymmenen uutiset 14.10.2004)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.