Kerry haastoi Bushin sotapäällikkönä

Kerry sanoi linjapuheessaan, että hän ei epäröisi Yhdysvaltain presidenttinä käyttää tarpeen vaatiessa voimatoimia. Kerry pyrki esittäytymään vahvana johtajana ja Bushia parempana sotapäällikkönä.

John Kerry

John Kerry otti virallisesti vastaan Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkuuden Bostonin puoluekokouksen päätteeksi. 100 000 ilmapalloa päästettiin irti Fleet Centerin täydessä urheiluhallissa kolme kuukautta kestävän lopullisen kampanjoinnin alkajaisiksi.

Kerry maalasi 50 minuuttia kestäneessä puheessaan uutta positiivista viestiä, jonka hän toivoo purevan amerikkalaisiin. Hän jopa vetosi presidentti George W. Bushiin, jotta vaalitaistosta tulisi hengeltään myönteinen, eikä pelkästään vihamielistä loanheittoa.

- Meille tämä maa on tulevaisuuden maa. Me olemme kykeneviä tekemään. Ei unohdeta mitä saimme aikaan 1990-luvulla: tasapainotimme budjetin, loimme 23 miljoonaa uutta työpaikkaa. Nostimme miljoonia pois köyhyydestä ja kohensimme keskiluokan elintasoa, Kerry muistutti.

Ennen kaikkea Kerry pyrki esittäytymään Bushia vahvempana asevoimien päällikkönä. Hänen veteraaniaseveljensä Vietnamista olivat puhujalavalla Kerryn saapuessa.

- Puolustin tätä maata nuorena miehenä ja puolustan sitä myös presidenttinä. Älkää luulkokaan, ettenkö epäröisi käyttää tarvittaessa voimaa.

Piikkinä Bushille Irakin suhteen Kerry lupasi, ettei presidenttinä johda kansaansa väärin perustein sotaan. Myös muut Bushin hallituksen jäsenet saivat Kerrylta huutia.

- Minulla on varapresidentti, joka ei kirjoita uudelleen ympäristölakeja pitämällä salaisia tapaamisia saastuttajien kanssa. Puolustusministerimme kuuntelee asevoimien johdon parhaita neuvoja. Ja nimitän oikeusministerin, joka toimiin perustuslain mukaan, Kerry tykitti.

Saman tien vaalikiertueelle

Kerry lupasi presidenttinä ensi töikseen uudistaa kovan kritiikin kohteeksi joutuneen Yhdysvaltain tiedustelutoiminnan.

- Käyn älykkäämpää ja tehokkaampaa sotaa terrorismia vastaan. Otamme kaikki keinomme käyttöön, niin taloudelliset kuin sotilaallisetkin, niin periaatteemme kuin tulivoimamme, Kerry sanoi.

- Meidän pitää myös rakentaa uudelleen liittolaissuhteemme, jotta saamme terroristit kiinni ennen kuin he ehtivät iskeä.

Puhe oli ahdettu täyteen teemoja, joissa Kerry vakuutti pystyvänsä Bushia parempaan. Hän kehui omaa ohjelmaansa terveydenhoidossa, ympäristönsuojelussa, peruskoulu-uudistuksessa ja työpaikkojen luomisessa:

- Amerikka pystyy parempaan, ja apu on tulossa, Kerry huudatti yleisöä iskulauseella useita kertoja.

Myös energiapolitiikassa hän aikoi lähettää Yhdysvallat uusille urille.

- Haluan Amerikan, joka luottaa omiin keksintöihinsä, ei saudien kuningasperheeseen, hän viittasi Yhdysvaltain riippuvuuteen Lähi-idän öljystä.

Kerry ja varapresidenttiehdokas John Edwards aloittavat jo tänään 21 osavaltion kiertueen. Presidentti George W. Bush puolestaan lähtee viikonloppuna linja-autokiertueelle Pennsylvaniasta Missouriin. Ennen Kerryn puhetta tehtyjen mielipidemittausten mukaan miesten kannatus oli tasaväkistä.

(MTV3-STT)

(Uutiset klo 8 30.07.2004)

(Kymmenen uutiset 30.07.2004)

Lue myös:

    Uusimmat