Kerrostaloräjähdys nyt Pietarissa

Voimakas räjähdys on vaurioittanut Pietarissa yhdeksänkerroksisen asuintalon kolmea ylimmäistä kerrosta. Räjähdys sattui uutistoimisto Itar-Tassin mukaan vähän ennen puolta yötä Dvinskaja-kadulla. Kaksi ihmistä kuoli ja neljä loukkaantui.

Venäjä räjähdys

Myöhään eilen illalla sattunut asuintalon räjähdys oli viranomaisten mukaan pommi-isku. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan räjähdys aiheutui räjähdyspanoksesta, joka vastaa noin viittä kiloa TNT:tä. Pietarilaisen asiantuntijan mukaan jälkiä räjähdysaineesta on löytynyt, mutta räjähteen laatua ei ole vielä varmistettu. Talon asukkaat on evakuoitu alueelta ja poliisi kuulustelee heitä.

Räjähdyksen epäiltiin ensin saaneen alkunsa talon kuudennessa kerroksessa olevan huoneiston keittiöstä. Räjähdys aiheutti tulipalon, joka viranomaisten mukaan on kuitenkin jo saatu sammumaan.

Venäjän sisäministeri Vladimir Rushailo sanoo, että Pietarin eilistä räjähdystä ei voida yhdistää viimeaikaisiin räjähdyksiin, jotka ovat tähän mennessä vaatineet 300 kuolonuhria. Muiden räjähdysten epäillään liittyvän Dagestanin tapahtumiin.

Poliisi on jälleen löytänyt räjähteitä Moskovasta. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan Etelä-Moskovasta löydettiin neljä tonnia räjähteitä, mutta vielä ei ole annettu tarkempia tietoja.

Pommimiehet voivat olla jopa Suomessa piileskelemässä

Petroskoin kongressissa piti yleisön turvallisuuden olla laajemminkin esillä, mutta kansainväliset poliisikeskustelut keskittyivät yhteen ainoaan osa-alueeseen - venäläisten kerrostalo-asukkaiden turvallisuuteen.

Jo nyt näitä kohteita räjäytelleet terroristit voivat olla missä tahansa Venäjän ulkopuolella, myös Suomessa, piileskelemässä ja lepäämässä myönsi kongreississa mukana ollut suomalainen terrorismin torjuntaan erikoistunut poliisi.

Jo tänään iltapäivällä miliisi oli tehostanut normaalin henkilö- ja tavaraliikenteen valvonnan moninkertaiseksi myös Suomen rajalta johtavilla teillä.
(MTV3-STT-Itar-Tass-AFP)
Uutisia Venäjältä

Lue myös:

    Uusimmat