Kerrostaloasunto räjähti liekkeihin Viitasaarella

Keski-Suomen Viitasaarella sattui tänään aamupäivällä uhkaava tulipalo. Palossa tuhoutui kokonaan yksi kerrostalohuoneisto. Lisäksi koko kerrostalo kärsi savuvahinkoja.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin yhdentoista aikaan aamupäivällä, että Hakatie 7:ssä sijaitsevassa kerrostalossa on tapahtunut räjähdys. Ainakin yhden huoneiston kerrottiin olevan liekeissä. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen ja poliisin yksiköitä.

Palo saatiin sammutettua ennen kuin se levisi kerrostalon muihin huoneistoihin. Palossa loukkaantui lievästi yksi henkilö. Savusukeltajat auttoivat yhden yläkerran asukkaista ulos kotoaan. Poliisin alustavissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että palo on saanut alkunsa kerrostalon B-rapun ensimmäisen kerroksen huoneistosta.

Sytyttämiseestä epäiltynä on otettu kiinni vuonna -65 syntynyt paikkakuntalainen mies, joka asui itse tuhoutuneessa asunnossa. Poliisi tutkii tekoa törkeänä tuhotyönä.

Kerrostalossa on yhteensä 30 huoneistoa. Ainakin osa kerrostalon asukkaista joudutaan sijoittamaan väliaikaismajoitukseen talon kärsimien savuvahinkojen vuoksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat