Mainos

Kerrostalo tuhoutui räjähdyksessä Berliinissä

Nelikerroksinen asuintalo tuhoutui täysin Berliinin länsiosassa tapahtuneessa räjähdyksessä aamulla. Viranomaisten mukaan illalla oli vielä kadoksissa seitsemän talon asukasta sen jälkeen kun kaksi kadonneiksi luultua oli puhelimitse ilmoittanut olevansa lomalla Espanjassa.

Pelastustyöt keskittyivät 13-vuotiaaseen poikaan, jonka arveltiin olevan elossa raunioiden alla. Palokunnan mukaan voimakkaan räjähdyksen aiheutti todennäköisesti kaasuvuoto. Romahtaneessa talossa asui 19 ihmistä, joista osa oli kuitenkin tapahtumahetkellä poissa kotoaan. Raunioista onnistuttiin jo aiemmin pelastamaan muutama lievästi loukkaantunut asukas - osa kaivautui esiin omin avuin.

Onnettomuuspaikalle oli tuotu iltapäivällä lähes 400 pelastustyöntekijää, joiden apuna oli rauniokoiria ja teknistä etsintäkalustoa. Pelastustöiden arveltiin jatkuvan koko yön.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.