Pohjois-Korean johdolta harvinainen anteeksipyyntö

Pohjois-Korean johto pyytää kansalaisiltaan poikkeuksellisesti anteeksi pääkaupunki Pjongjangissa tapahtunutta kerrostalon romahtamista.

Vielä rakenteilla ollut 23-kerroksinen talo romahti viime tiistaina. Keskeneräiseen taloon oli jo muuttanut kymmeniä perheitä asumaan.

Pohjois-Korea ei ole kertonut onnettomuuden uhrien määrää. Eteläkorealaislähteet arvioivat, että onnettomuudessa saattoi kuolla useita satoja, sillä taloon oli tiettävästi muuttanut jo 92 perhettä.

Pohjois-Korean uutistoimisto KCNA syytti onnettomuudesta rakennusvalvontaviranomaisten edesvastuutonta toimintaa.

Kansalaisten turvallisuudesta vastaava ministeri Choe Pu-il otti vastuun onnettomuudesta ja ilmoitti katuvansa toimintaansa, koska ei ollut pystynyt estämään onnettomuutta.

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kerrottiin viettäneen unettoman ja tuskan täyttämän yön kuultuaan onnettomuudesta.

Kimin kerrottiin sysänneen välittömästi kaikki muut virkatehtävät syrjään ja ryhtyneen johtamaan pelastustoimia.

Kansalaisille suunnatut anteeksipyynnöt ovat harvinaisia autoritaarisesti hallitussa Pohjois-Koreassa. 

Lue myös:

    Uusimmat