Keravan surmaaja halusi hoitoon

Keravalaisen 14-vuotiaan tytön murhasta epäilty mies on kertonut tekonsa syyksi pitkään jatkuneen ahdistuksen. Poliisin mukaan ahdistus on sittemmin kietoutunut ajatukseen väkivallanteosta.

- Hän koki kohtalokseen lopulta tappaa jonkun päästäkseen eroon ahdistuksesta. Vakavia väkivaltaisia ajatuksia hänellä on ollut noin kuukauden ajan. Ajatukset konkretisoituivat käytännön toimiksi perjantaina, kun hän osti tekoa varten puukon, tutkinnanjohtaja, komisario Anssi Murto Keski-Uudenmaan poliisista kertoo.

Keväällä ahdistus oli pahentunut ja hän oli hakeutunut hoitoon. Epäilty on jonottanut psykiatriseen erikoissairaanhoidon huhtikuussa asti. Poliisille 18-vuotias mies on kertonut ahdistuksen jatkuneen vuosia. Mies on hakenut epäsäännöllisesti apua ongelmaansa.

- Lääkkeitä hän ei kuitenkaan ole ottanut, koska pelkäsi sivuvaikutuksia, Murto kuvaa.

Poliisin mukaan epäilty totesi alustavissa puhuttelussa hoitoon pääsystä, mutta ei tehnyt tekoaan sitä varten.

- Hän on sanonut sanoo, että tätä ei olisi ehkä tapahtunut, jos olisi päässyt aikaisemmin hoitoon ja saanut apua ahdistukseen. Hän ei kuitenkaan millään tavalla halua syyllistää terveydenhuoltoa, vaan sanoo päätöksen olleen täysin hänen.

Poliisin mukaan tekijän kertomia syitä voidaan pitää uskottavina. Mies ei ole osoittanut katumista.

- Hän on siinämäärin suunnitellut tämän asian etukäteen, että hän on ymmärtänyt tämän kohtalokseen. Hän on tiennyt myös sen, että tulee jäämään tästä kiinni.

Poliisin mukaan epäilty harrastaa valokuvaamista ja videopelejä, muttei ole poikkeuksellisen viehtynyt esimerkiksi väkivaltapeleihin. Hän ei syytä mitään ulkopuolista tekijää väkivaltaisista ajatuksistaan.

Poliisin mukaan nuorukainen kokee, ettei häntä ole kiusattu tai syrjitty. Ystäviä hänellä ei juuri ole ollut.

Tuusulan käräjäoikeus vangitsi 18-vuotiaan miehen tiistaina todennäköisin syin epäiltynä 14-vuotiaan koulutytön murhasta. Tyttö puukotettiin kuoliaaksi Keravan Saviolla viime lauantaina. 18-vuotias keravalaismies on tunnustanut teon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat