Keran voitto 150 miljoonaa

Kera-konsernin vuoden 1997 tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja parani edellisvuodesta 40 miljoonaa 150 miljoonaan markkaan. Emoyhtiö Kera myönsi pk-yrityksille rahoitusta yli 2,1 miljardia markkaa, josta uusia luottoja noin 1750 miljoonaa markkaa ja takauksia noin 320 miljoonaa markkaa.

Keran luotto- ja takaustappiot vähenivät edellisvuodesta neljänneksen 133 miljoonaan markkaan. Ripeänä koko vuoden jatkunut kokonaistalouden kasvu vauhditti pienten ja keskisuurten yritysten investointeja. Keran rahoittamissa investointihankkeissa syntyi vuoden aikana runsaat 11 000 uutta työpaikkaa, kun vastaava luku edellisenä vuonna oli 7900 työpaikkaa. Konsernin luottokanta oli viime vuoden lopussa 6,4 miljardia markkaa ja tilauskanta 376 miljoonaa markkaa.

Uusia pitkäaikaisia luottoja emoyhtiö Kera otti otti vuoden aikana 1,5 miljardia markkaa. Valtion takaamia joukkovelkakirjoja laskettiin liikkeeseen 825 miljoonan markan edestä, ja erillisillä lainasopimuksilla otettiin yhteensä 650 miljoonan markan luotot. Kera-konsernin vakavaraisuus oli vuoden lopussa 19,3 prosenttia eli kaksi prosenttiyksikköä alempi kuin vuotta aiemmin. Emoyhtiö Keran vakavaraisuus laski vuoden aikana 1,6 prosenttiyksikköä 19,1 prosenttiin.

Asiakasmäärä kasvoi

Keran asiakasmäärä kasvoi vuoden aikana noin 7000:lla lähes 17 000:een. Uusista asiakkaista yli puolet oli toimintansa aloittaneita pienyrityksiä. Keran myöntämästä rahoituksesta 58 prosenttia suuntautui teollisuuteen, 41 prosenttia palvelualoille ja yksi prosentti maatalouden sivuelinkeinoihin. Kera ja valtiontakuukeskus yhdistetään kuluvan vuoden aikana uudeksi Vera-nimiseksi valtion erityisrahoituslaitokseksi. Veraan tulee mukaan osakkuusyhtiöinä myös teollisen yhteistyön rahasto Finnfund. Asia hyväksyttiin hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa helmikuun lopulla. Uusi yhtiö aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa.

Yhdistämällä valtion erityisrahoituspalveluja tarjoavat yhtiöt yhdeksi yhtiöksi vähennetään niiden nykyisen toiminnan päällekkäisyyttä. Järjestelyn uskotaan myös hyödyttävän pk-yrityksiä ja parantavan palvelujen alueellista saatavuutta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat