Kepa: Kehitysmaille oikeus tukea maataloustuotantoaan

Kehitysyhteistyön palvelukeskus (Kepa) arvostelee kipakasti maatalouskaupassa noudatettavia pelisääntöjä. Kepa korostaa tuoreessa selvityksessään, että maatalouskaupan säännöt pitävät kehitysmaat köyhinä.

Selvityksessä Kepa kehottaa Suomen hallitusta tukemaan kehitysmaiden oikeutta suojella maataloustuotantoaan. Kehitysmaiden tulisi voida kohdistaa maataloustuet ympäristön kannalta hyvään tuotantoon ja maaseudun vireyden lisäämiseen. Kepan mielestä nämä olisivat tehokkaimpia keinoja vähentää globaalia köyhyyttä ja turvattomuutta.

Selvityksessä muistutetaan, että elintarvikkeiden korkeat maailmanmarkkinahinnat avaavat EU:lle ja Suomelle mahdollisuuden maatalouspolitiikan uudistamiseen. Kuitenkin kehitysmaiden kannalta muutokset ovat Kepan mielestä olleet vain kosmeettisia.

- Vuoden 1995 jälkeen on lähinnä vähennetty vientitukia, mutta teollisuusmaiden kokonaistuet ovat jopa kohonneet, ja tuontitullit ovat säilyneet ennallaan, arvostelee Kepa selvityksessään.

Kepa muistuttaa, että aihe on erittäin ajankohtainen, sillä EU valmistelee parhaillaan maatalouspolitiikkansa uudistamisesitystä. Samalla Maailman kauppajärjestössä (WTO) yritetään jälleen hieroa sopua maatalouskaupasta.

Kepan selvityksessä arvostellaan, että teollisuusmaat tukevat maatalouttaan noin 300 miljardilla eurolla vuodessa, mutta kauppasäännöt kuitenkin kieltävät kehitysmailta oman tuotannon tukemisen ja suojelemisen.

Pienviljelijät ovat selvityksen mukaan menettäneet jopa kotimarkkinoitaan teollisuusmaiden polkumyynnille. Näin on tapahtunut esimerkiksi monissa Afrikan maissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat