Kenraali: Maanhankinnan valvonta surkeaa

Venäläisten maakauppojen valvonnan puute on todellinen turvallisuusongelma, kertoo kenraalilähde MTV:n uutisille. Äskettäin eläkkeelle siirtynyt kenraali esiintyy nimettömänä, sillä hän on täysin eri mieltä puolustushallinnon virallisen kannan kanssa.

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) mukaan maakaupoissa ei ole turvallisuusriskiä. Keskiviikkona MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa esiintynyt prikaatikenraali evp Hannu Luotola piti strategisten maa-alueiden myyntiä ulkomaalaisille riskinä Suomen turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Strategisia alueita ovat esimerkiksi tontit telemastojen ja varuskuntien läheisyydessä. Puolustusministeriö on lausunnoissaan vähätellyt Luotolan näkemyksiä.

- Luotola puhui asiaa. Todellisuudessa meiltä puuttuu näiden maakauppojen seuranta. Emme ollenkaan tiedä, kuinka systemaattisia maakaupat ovat tai millä tavalla ostajat mahdollisesti kytkeytyvät toisiinsa. On saatava rekisteri, jossa tällaisia asioita voidaan kontrolloida, kenraali vaatii.

Tällä hetkellä Suomessa millään viranomaisella ei ole reaaliaikaista, tarkkaa ja kattavaa kokonaiskuvaa ulkomaalaisten strategisista kohteista hankkimista maa-alueista.

- Meillä on tässä iso valkoinen läikkä, aukko viranomaisten yhteistyössä, kenraali toteaa.

"Suurvallan normaalia toimintaa"

Kenraalin mukaan on otettava huomioon sekä rahanpesuepäilyt että maanhankinnan mahdolliset sotilaalliset tavoitteet.

- Tätä ei julkisesti haluta sanoa ääneen, mutta häirintätoiminta tai viestiliikenteen kuuntelu on kaikki periaatteessa teknisesti mahdollista. Tämä on suurvalloille normaalia toimintaa. Sotilasasiamiesten tehtävä on kerätä tietoa asemamaissaan esimerkiksi tällaisista telemastoista.

- Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen paljastui, että venäläiset olivat keränneet tarkat tiedot kaikista Suomen maantie- ja rautatiesilloista. Aikoinaan venäläisrekat seurasivat järjestelmällisesti suomalaisia sotaharjoituksia. Suomessa on tälläkin hetkellä eri suurvaltojen erikoisjoukkojen väkeä valmistelemassa tällaisia asioita.

"Valvonta saatava pian"

Kenraali tahtoo sisäministeriön ottavan vastuun maakauppojen seurannasta. Nyt kokonaisvastuuta ei ole kenelläkään.

- Venäjä rajoittaa suomalaisten maanhankintaa omalta alueeltaan, miksi Suomi ei voisi toimia samoin.

Lue myös:

    Uusimmat