Kenkä- ja laukkuala varovaisen toiveikas

Kenkä- ja laukkualan suhdannenäkymät ovat varovaisen toiveikkaita. Teollisuuden ja työnantajien heinäkuussa tekemä suhdannebarometri kertoo, että odotukset alalla ovat optimistiset viennin ja tuotannon kasvun osalta, mutta varastojen kasvu ja hintojen aleneminen pitävät yllä varovaisuutta.

Kenkä- ja laukkualan ensimmäinen vuosipuolisko näyttää rohkaisevasti paremmalta kuin edellinen vuosi. Tuotantoluvut ovat kääntyneet taas lievään nousuun. Alkuvuoden vientiluvuista ei valitettavasti vielä ole tarkkoja tietoja. Ne valmistuvat vasta syyskuun viimeisellä viikolla. Suomessa valmistettiin vuonna 1997 yhteensä 4,4 miljoonaa jalkineparia. Suurin osa, noin 3,4 miljoonaa paria oli nahka- ja tekonahkajalkineita. Kumisaappaiden osuus oli vajaa 19 prosenttia jalkineiden tuotannosta.

Jalkineiden viennissä ongelmia

Kotimaisten nahkajalkineiden tuotantolukujen perusteella suhdannebarometrissa todetaan, että kauppoihin toimitetut määrät ovat kasvaneet muutaman prosentin, mutta viennin puolella niin itäviennissä kuin länsiviennissäkin on ollut ongelmia. Varsinkin itäviennissä oli lähes 10 prosentin pudotus parimääräisissä vientiluvuissa. Suomesta vietiin vuoden 1997 aikana Suomesta runsaat 2,2 miljoonaa paria jalkineita. Nahkajalkineita niistä oli lähes 1,6 miljoonaa paria. Viennin arvo oli runsaat 407 miljoonaa markkaa, josta nahkajalkineiden osuus 327 miljoonaa markkaa. Eniten nahkajalkineita vietiin Ruotsiin, Venäjälle ja Viroon. Tuonti jalkineiden osalta laski runsaat 4,5 prosenttia, mutta tuonnin arvo kasvoi runsaat 13 prosenttia. Nahkajalkineita tuotiin selvästi eniten Italiasta.

Laukkutuonti oli kasvussa

Laukkuja vietiin vuonna 1997 runsaan 47,6 miljoonan markan arvosta eli 17 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurimmat vientimaat olivat Ruotsi, Viro, Norja ja Venäjä. Laukkujen tuonti Suomeen kasvoi puolestaan 19 prosenttia. Eniten laukkuja tuotiin Kiinasta. Kaksipäiväiset kenkä- ja laukkumessut päättyvät Helsingin messukeskuksessa tänään.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat