Keniassa arvostellaan viranomaisia: "Hutilointi melkein rikollista"

Keniassa on ryhdytty puimaan viranomaisten toimia tuhoisan yliopistohyökkäyksen jälkeen. Maan sanomalehdet ihmettelevät sitä, miten erikoisjoukoilta meni seitsemän tuntia päästä pääkaupungista Nairobista Garissaan.

Kaupunkien välimatka on vajaat 400 kilometriä. Jotkut Nairobissa olleet toimittajat ajoivat Garissaan nopeammin kuin erikoisjoukot lensivät sinne.

Suurimman lehden Nationin mukaan ensimmäisessä koneessa olivat sisäministeri ja poliisijohtaja.

- Tämä on sellaista hutilointia, joka on melkein rikollista, Nation kirjoittaa pääkirjoituksessaan.

Lehden mukaan viranomaiset tekivät samoja virheitä kuin vuonna 2013, kun al-Shabaabin terroristit hyökkäsivät nairobilaiseen ostoskeskukseen. Tuolloin surmansa sai lähes 70 ihmistä.

Sisäministeri Joseph Nkaissery on sanonut Garissan hyökkäystä yhdeksi niistä tapahtumista, jotka voivat "yllättää minkä maan tahansa".

Myös muut viranomaiset ovat puolustaneet viranomaisten toimia Garissassa ja vakuuttaneet, että nyt toimittiin paremmin kuin Westgaten ostoskeskuksessa vuonna 2013.

Kolmen päivän suruaika

Pääsiäissunnuntain tapahtumat omistetaan Keniassa yliopistoiskun uhreille. Presidentti Uhuru Kenyattan julistama suruaika alkaa tänään, ja lippuja pidetään puolessa tangossa kolmen päivän ajan. 

Torstaisessa iskussa kuoli lähes 150 ihmistä, joista valtaosa oli kristittyjä opiskelijoita. Iskun tekijäksi ilmoittautunut äärijärjestö al-Shabaab on sanonut surmanneensa tarkoituksella muita kuin muslimeja.

Uhrien ruumiita on hyökkäyksen jälkeen kuljetettu pääkaupunkiin Nairobiin. Toistaiseksi omaiset ovat tunnistaneet heistä 54, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC Kenian Punaista Ristiä lainaten.

Stadionille Nairobiin on myös perustettu katastrofikeskus, jossa monet hengissä selvinneet ovat tavanneet omaisiaan.

Sekä kristityt että muslimit ovat tuominneet islamistisen al-Shabaabin hyökkäyksen. Tuomitsijoiden joukossa on sunnimuslimien arvostetumpiin lukeutuva opinahjo Kairossa.

Yliopistohyökkäys oli Kenian pahin terrori-isku sitten vuoden 1998, jolloin terroristiverkosto al-Qaidan pommi-iskussa Yhdysvaltain Nairobin-suurlähetystöön kuoli 213 ihmistä.

 

Lue myös:

    Uusimmat