Kenian oppositio vaatii uusia vaaleja lähikuukausina

Väkivaltaisuuksia on ollut muun muassa pääkaupungin Nairobin tuntumassa olevissa slummeissa. Kenian Punaisen Ristin mukaan Rift Valleyn alueella ja Nyanzan maakunnassa vallitsee täysi anarkia.

Kenian oppositio vaatii, että maassa järjestetään uudet presidentinvaalit kolmen kuukauden sisällä. Hallitus on torjunut ehdotuksen mutta sanoi olevansa valmis vaalien uusintaan, jos oikeus näin määrää.

Hallituksen edustaja kutsui opposition vaatimusta vaaleista kiristykseksi. Nimettömänä pysytellyt lähde sanoi uutistoimisto AFP:lle, ettei uusintaa mitä todennäköisemmin koskaan tulla järjestämään. Lähteen mukaan hallituksen käsitys on, että oppositio pyrkii vain kaikin konstein kahmimaan vallan itselleen.

Kiistassa välittäjäksi ryhtynyt eteläafrikkalainen arkkipiispa Desmond Tutu sanoi tänään, että presidentti Mwai Kibaki on valmis yhteishallitukseen opposition kanssa. Tämä kuitenkin vain siinä tapauksessa, että oppositio suostuu presidentin ehtoihin. Tutu sanoi molemmat osapuolet tavattuaan olevansa toiveikas ratkaisun löytymisestä.

Välitystehtäviin oli perjantaina matkalla myös Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Jendayi Frazer, jonka odotettiin vielä myöhään illalla tapaavan sekä presidentin että oppositiojohtaja Raila Odingan.

Mielenosoitus kuivui kokoon

Kenian opposition aikeet yrittää uutta suurmielenosoitusta tänään kuivuivat kokoon, kun valtaosa slummien asukkaista pysytteli kotona.

- Me olemme väsyneitä emmekä lähde marssimaan, sanoi Matharen slummin asukas Samuel Muhati. Hän esitti toivomuksen väkivallan loppumisesta. Tuhansia Matharen asukkaita kahinoi eilen poliisin kanssa.

Joukko Raila Odingan kannattajia yritti kuitenkin tänäänkin Nairobin keskustaan, missä mielenosoitus oli määrä järjestää.

Satoja ihmisiä on kuollut Kenian väkivaltaisuuksissa sen jälkeen kun presidentti Kibaki joulukuun lopulla julistettiin presidentinvaalien voittajaksi. Kuolleiden joukossa oli myös kenialainen olympiajuoksija Lucas Sang, joka kivitettiin kuoliaaksi tällä viikolla.

Ranska yhtyi tänään Kenian vaalien arvostelijoihin.

- Olivatko vaalit vilpilliset? Minusta ja monien muiden mielestä olivat, amerikkalaisten mielestä olivat, niin myös brittien, ja he tuntevat maan hyvin, ulkoministeri Bernard Kouchner sanoi.

Unicef: Puoli miljoonaa ihmistä avun tarpeessa Keniassa

Arviolta puoli miljoonaa ihmistä saattaa olla Keniassa humanitaarisen avun tarpeessa, kertoi YK:n lastenjärjestö Unicef tänään. Valtaosa avun tarvitsijoista on lapsia ja naisia.

Useita päiviä kestäneiden poliittisten levottomuuksien jälkeen sadattuhannet tarvitsevat ruokaa, vettä, suojaa ja lääkkeitä. Kuolleita on yli 300.

Unicef huomautti, että monet avuntarvitsijoista elävät Kenian köyhimmissä osissa ja kärsivät esimerkiksi ruuan puutteesta jo ennen levottomuuksia.

Väkivaltaisuuksia on ollut muun muassa pääkaupungin Nairobin tuntumassa olevissa slummeissa. Kenian Punaisen Ristin mukaan Rift Valleyn alueella ja Nyanzan maakunnassa vallitsee täysi anarkia. Naiset ja lapset ovat joutuneet myös seksuaalisen väkivallan kohteeksi.

YK:n elintarvikeohjelman WFP:n mukaan 100 000:ta ihmistä uhkaa nälkiintyminen Rift Valleyn pohjoisosissa. Järjestö kertoi tänään aikovansa alkaa jakaa alueella ruokatarvikkeita Punaisen Ristin avustuksella.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat