Kemppinen: KKO:n ansaittava arvovalta joka päivä

Korkeimman oikeuden tuomareitten jääviysongelmaa on liioiteltu, epäilee hovioikeudenneuvos ja kirjailija Jukka Kemppinen. Rahakkaiden välimiestöiden tekeminen ei kerro myöskään siitä, että tuomareilla olisi muuten liian vähän askarreltavaa.

Kesäkuussa tehdyn selvityksen mukaan vain 6,3 prosenttia koko tuomarikunnasta on toiminut välimiehinä viimeksi kuluneen neljän vuoden aikana. Jos tuomarit halutaan pois niistä hommista, pitäisi heille maksaa kaksi kertaa enemmän palkkaa, sanoo Kemppinen. Tuomarit makaavat palkkakuopassa, jonka perusta on 50-60-luvuilta.

-Olen väitellyt tohtoriksi muutama vuosi sitten korkeimman oikeuden ratkaisuista ja historiasta. Väitän, että oikeudessa on tehty hyvää työtä ja se kestää päivänvalon. Silti korkeinta oikeutta on jo sen itsensä vuoksi pystyttävä lyömään kuin sikaa, arvovalta on joka päivä ansaittava, sanoo Kemppinen.

Kemppisen mukaan tuomareitten olisi avoimien päätösten lisäksi pystyttävä keskustelemaan julkisesti päätöksistään sen jälkeen, kun ne saavat lainvoiman. Ennen sitä se ei ole järkevää, koska silloin hävinnyt osapuoli voisi käyttää tilannetta hyväkseen muun muassa hakiessaan muutosta hovioikeudessa.

Kemppinen valotti kantaansa KKO:sta ja tuomareista Lakimiesliiton seminaarissa viikonvaihteessa Tukholmassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat