Kemikaalivirastosta käynnistymässä viimeinen vääntö

Suomen esitys kemikaalilaiksi kaatui myöhään eilen. Ministeri Mauri Pekkarinen pitää siitä huolimatta kemikaaliviraston tuloa Suomeen varmana.

Suomi pyrkii yhä saamaan kemikaalilain läpi Euroopan parlamentissa puheenjohtajakaudellaan. Myöhään illalla kaatunut kompromissiesitys korvataan uudella lähipäivinä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen pitää varmana, että kemikaalivirasto tulee Suomeen joka tapauksessa. Hänen mukaansa on täysin mahdollista, että laki hyväksytään vielä joulukuussa.

Jos lakia ei saada läpi tänä vuonna, Suomeen perustettavan kemikaaliviraston avaaminen lykkääntyy. Suomi yrittää tarjota uutta esitystä europarlamentille vielä tämän viikon ajan.

Uutta esitystä toivoo myös parlamentin italialainen raportoija, joka on laatinut ensi kuussa äänestykseen tulevan mietintöesityksen kemikaalilaista.

Sovittelu europarlamentin kanssa on kuitenkin ääremmäisen vaikeaa, sillä isojen puolueryhmien sisällä näkemykset menevät pahasti ristiin. Soviteltavina ovat sekä kuluttajan, ympäristön että teollisuuden edut.

Kiista on kärjistynyt niin sanottuun yritysten korvausvelvoitteeseen, jonka mukaan terveydelle vaarallisimmat kemikaalit on vaihdettava turvallisempiin, jos sellaisia löytyy. Yhdelle korvaava aine on hyvä ratkaisu, toiselle se on liikaa.

Suomen Brysselin virkamiehet ovat kuitenkin vielä toiveikkaita ratkaisun löytymiseen tällä viikolla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat