Kemikaalit aiheuttavat ongelmia kierrätyksessä

Tänään Helsingissä järjestyssä kemikaaliseminaarissa ihmeteltiin, miksi säkkituolien täyte on käsitelty palonesto-kemikaaleilla.

- Se johtuu siitä, että eristeiltä vaaditaan palonsuojakäsittelyä. Tuolissa ei sinänsä vaadita palonestoainetta, mutta täytteenä käytettyä eristeainetta ei ole saatavilla ilman palonestokäsittelyä, selittää ylitarkastaja Timo Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta.

Erilaisia kemiallisia yhdisteitä löytyy monesta muustakin paikasta: huonekaluista, nahkatuotteista, vaatteista, matoista. Niillä esimerkiksi suojataan tuotteita lialta tai kosteudelta.

Hiljattain on havaittu, että monet kemikaalit aiheuttavat ongelmia kierrätyksessä.

- Kierrätys on muotia, mutta pitäisi ottaa huomioon, että kierrätysmateriaaleja sisältävät tuotteet voivat olla saastuneita. Tuotteen mukana kiertävät myös niiden sisältämät kemikaalit. Materiaalit saattavat kierrätyksessä päätyä sellaiseen käyttöön, johon niitä ei ole tarkoitettu, muistuttaa Seppälä.

Kemikaalien yhteisvaikutukset piilossa

Kemikaaleja on kaikkialla: ruuassa, huonekaluissa, vaatteissa, pesuaineissa. Niitä on vaikea välttää.

Läheskään kaikkien kemikaalien terveysvaikutuksia ei ole tutkittu yhteisvaikutuksista puhumattakaan.

- Ei valitettavasti kyllä tiedetä. Se on ala, johon pitää jatkossa kiinnittää huomiota. Ja kyllä siihen kiinnitetäänkin, mutta yhteisvaikutukset tekevät riskiarvioinneista entistäkin hankalampia, sanoo johtava tutkija Hannu Kiviranta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL).

Terveydelle vaarallisimmat kemikaalit ovat tupakka ja alkoholi. Sen sijaan esimerkiksi erilaisten pintakäsittelyaineiden ja palonestoaineiden terveysriskien arviointi ei ole helppoa.

- Terveysriski on todella vaikea arvioida. Todistustaakka jonkun kemikaalin aiheuttamalle terveysriskille on todella pitkän työn tulos ja vaatii vuosikausien tutkimuksia. Oikeastaan huoli tulee ympäristöpuolelta. Jos ympäristössä havaitaan jonkin kemikaalin kertyvän ja aiheuttavan haittoja, silloin kannattaa jo huolestua eikä odottaa, että ihmisissä näkyy haittoja, selittää Kiviranta.

Kemikaalit päätyvät luontoon

Palonestoaineita ja lääkejäämiä on jo löydetty kaloista ja vesistöistä, mutta niiden vaikutuksia ei ole riittävästi tutkittu.

- Näistä uusista kemikaaleista ei tiedetä tarpeeksi. Erityisesti sanoisin, että meillä Suomessa on tutkittu huonosti uusien kemikaalien merkitystä ympäristössä, huomauttaa erikoistutkija Jaakko Mannio Suomen ympäristökeskuksesta.

Kemianteollisuus muistuttaa kemikaalien hyödyistä.

- Meillä ei olisi oikeastaan mitään tuotteita, mitä meillä on tällä hetkellä sekä käytössä että kaupan hyllyllä, jos ei olisi kemikaaleja. Kemikaalit ovat välttämättömiä nykyisen kaltaisen yhteiskunnan ylläpitämiseksi, sanoo johtava asiantuntija Eliisa Irpola Kemianteollisuus ry:stä.

Irpola myös muistuttaa, että kemikaalien sääntely on tiukkaa.

- Lähtökohta on, että kuluttajille tarjotaan tuotteita, joita on turvallisia käyttää, kunhan noudattaa käyttöohjeita. Kemikaalikohut johtuvat kemikaalien virheellisestä käytöstä tai vanhoista synneistä. Ennenkuin tieto tuli nykytasolle, kemikaaleja on käytetty epäasianmukaisesti. Niitä on ympäristössä, esimerkiksi saastuneissa maissa ja niistä aiheutuu vielä kohuja.

 

Lue myös:

    Uusimmat