Kemijärvi pelastamassa tehtaansa pakkolunastuksella

Kemijärven kaupunki haluaa pakkolunastaa Stora Enson sellutehtaan maa-alueen itselleen. Tiistaina kokoontuva kaupunginhallitus esittää ympäristöministeriölle, että Kemijärven kaupungille myönnetään lupa pakkolunastaa Kemijärven sellutehdas rakennuksineen, koneineen ja laitteineen.

Asiaa on puitu ympäristöministeriön kanssa jo loppuvuodesta lähtien, kertoo Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Heikki Nivala MTV:n uutisille.

Pakkolunastusta perustellaan sillä, että tehdas on välttämätön huolehdittaessa kaupungin väestön työpaikoista ja toimeentulosta.

Myös Kemijärven massaliikkeen puheenjohtajana toimivan Nivalan mukaan jatkaja on jo tiedossa, mutta sitä ei julkisteta.

-Perustelemme tätä lain kohdalla, jossa sanotaan, että alue voidaan pakkolunastaa, jos se on kunnan tai alueen kehittämisen kannalta välttämätöntä. Alueeseen liittyy kiinteästi sekä tehdaslaitos että tehtaan kiinteistö. Me lähdemme siitä, että se on niin suuri kokonaisuus, että jos siitä joku osa irrotetaan, se ei ole enää sen arvoinen. Sen takia pakkolunastus koskettaa nyt kaikkea, selvittää Nivala.

Jos pakkolunastus onnistuu, kaupunki vuokraa tai myy tehtaan uudelle yrittäjälle.

Heikki Nivala sanoo, että kyseessä ei ole temppu saada lisää julkisuutta.

-Uskomme tähän ihan vakavissamme. Jo viime vuoden lopulla keskustelimme asiasta ympäristöministeriön kanssa, joka meille pakkolunastusluvan myöntää.

-Ympäristöministeriön virakamiesten kanssa olemme käyneet keskusteluja siitä, mikä heidän kantansa asiassa on. He ovat varovaisia, koska ennakkotapausta ei ole - niin kuin on virkamiehen syytä ollakin varovainen - mutta tästähän tulee poliittinen päätös, eikä virkamiespäätös, toteaa Nivala.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat