Kemianteollisuuden päästöt vähenivät

Kemianteollisuuden ilma- ja vesipäästöt vähenivät keskimäärin puoleen viimeksi kuluneella kymmenvuotiskaudella. Esimerkiksi yritysten tuotantoon suhteutetut fosforipäästöt veteen vähenivät 35 prosentilla ja typpipäästöt 45 prosentilla.

Kemianteollisuus ry:n mukaan tuotantoon suhteutetut rikkipäästöt ilmaan ovat laskeneet liki 80 prosenttia, typpipäästöt 30 prosenttia ja haihtuvien orgaanisten hiilivetyjen päästöt yli 50 prosenttia kymmenen vuoden aikana. Typpi- ja rikkipäästöjen väheneminen hidastui viime ja edellisenä vuonna. Tuotanto kasvoi samana aikana 20 prosenttia. Typpi- ja rikkipäästöt olivat viime vuonna lähes samoja kuin edellisvuonna. Tulokset koskevat kemianteollisuuden Vastuu huomisesta -ohjelmaan sitoutuneita yrityksiä, joita on nyt kaikkiaan liki 90. Ohjelma kattaa tuotannon määrällä mitattuna yli 80 prosenttia maan kemianteollisuudesta.

Suurin osa ohjelmaa noudattavista yrityksistä on keskisuuria yrityksiä. Suurten, yli 250 henkilön yritysten osuus on runsas viidennessä. Suurimmat ohjelmaa noudattavat yritykset ovat Kemira ja Neste.
-Ohjelmassa edellytetään päästöjen jatkuvaa vähentämistä, mutta jossakin raja tulee vastaan, jolloin on katsottava, onko vähentäminen kannattavaa. Silloin on mietittävä, kannattaisiko panna rahat johonkin muuhun kohteeseen, jossa ne saisivat enemmän aikaan, selvittää johtaja Aimo Kastinen Kemianteollisuus ry:stä.

Lue myös:

    Uusimmat