Kemianliitto ehdottaa SAK:hon Attac-ryhmää

SAK:laisen Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu (sd.) on ehdottanut, että SAK:hon tai koko ay-liikkeeseen perustettaisiin oma Attac-ryhmä. Vallitun mielestä Suomen Attacin ja ay-liikkeen tavoitteet ovat täysin yhtenevät. Sekä Attac että ay-liike suhtautuvat kriittisesti markkinavoimavetoiseen maailmankaupan kansainvälistymiseen.

Vallittu lupasi ehdottaa Attac-ryhmän perustamista SAK:n hallituksessa. Vallittu puhui Kemianliiton kesäpäivillä tänään Tampereella.

Kemianliittoa huolestuttaa yritysten kansainvälistymisessä erityisesti se, että kannattavaakin tuotantoa lopetetaan, ja yleensä maissa, joissa irtisanominen on halvinta.

-Meidän on kehitettävä uusia vaikutusmuotoja tällaisten, todennäköisesti yleistyvien tilanteiden varalle. Yrityksillä pitäisi esimerkiksi olla laaja uudelleenkoulutusvelvoite irtisanotuille, Vallittu esitti.

Vallitun mukaan seuraavissa tuloratkaisuissa on panostettava irtisanomissuojan vahvistamiseen ja saatava Suomen irtisanomissuoja samalle tasolle kuin edistyneimmissä Länsi-Euroopan maissa. Vallittu harkitsisi myös EU-tasolle yhteisiä irtisanomispelisääntöjä joko lainsäädäntö- tai sopimusteitse.

Kemianliitto ei kannata tuloneuvottelujen aikaistamista. Vuoden 2003 alkutalveen asti voimassa oleva tulosopimus on Vallitun mukaan kohtuullisen hyvä, ja sen auki repiminen voisi lääkärilakon jälkivaikutusten vuoksi tulla kalliiksi kunnille ja etenkin terveydenhuollolle.

-Ihan varmaa on, että teollisuuden ammattiliitot tulevat tarkasti seuraamaan, mitä kuntapuolella tapahtuu lääkärilakon jälkeen, varsinkin mitä tapahtuu palkkapolitiikassa, Vallittu varoitti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat