Mainos

Kemianliiton Vallittu: Soneran umts-kohu ei saa johtaa yksityistämisaaltoon

SAK:laisen Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu (sd.) varoittelee tekemästä liian hätäisiä päätöksiä valtionyhtiöitä koskevissa linjauksissa Sonera-kohun vuoksi.

Vallitun mukaan Sonera on ollut historiallisesti arvioiden poikkeus muuten lähes kautta linjan hyvin hoidetuissa valtionyhtiöissä. Vallittu torjuu mm. Suomen yrittäjien toimitusjohtajan Jussi Järventauksen esitykset valtion luopumisesta yritystoiminnasta.

-Valtionyhtiöt kestivät esimerkiksi 1990-luvun lama-ajan rasitukset yleensä paremmin kuin yksityisessä omistuksessa olleet vastaavan kokoluokan yhtiöt. Valtionyhtiöillä oli lama-aikana huomattava vakauttava merkitys koko kansantaloudelle, ja ne ovat siis olleet tuottoisia osingonmaksajia valtio-omistajalle, liiton kesäpäivillä tänään puhunut Vallittu sanoi.

Hän muistutti, että yrittäjät ja elinkeinoelämä ovat harjoitelleet vuosikymmenen ajan sääntelyvapaata markkinataloutta ja kansainvälistymistä. Samanaikaisesti on toteutettu laaja valtionyhtiöiden yksityistämisohjelma. Vallitun mielestä "harjoittelun jälki on ollut karmeaa, sillä pankkituesta ja Sonerasta on kertynyt käsittämätön pitkälti yli miljardin euron kupru, jolle ei vastuullisia ole löytynyt".

Valittu katsoo, että palkansaajakunnan luottamus yritysjohtajiin ei pankkikriisin, optioiden ja Soneran jälkeen ole kovin korkealla tasolla. Hän arvelee, että menetetyt miljardit olisivat tulleet paremmin käytetyiksi kotimaisessa kulutuksessa, jos ne olisi ulosmitattu palkankorotuksina.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.