Kelly Brook paljastaa, minkä virheen on urallaan tehnyt

Malli ja näyttelijä Kelly Brook paljastaa, minkä asian olisi tehnyt urallaan toisin.

Kelly Brook on kurvikas näyttelijä ja malli, joka mainostaa tällä hetkellä omaa kurvikkaille naisille tarkoitettua alusvaatemallistoaan New Look -merkille. Kaunotar haaveilee kuitenkin kunnianhimoisemmasta elämästä. Tähti paljastaa The Telegraph -lehdelle, minkä virheen hän on urallaan tehnyt.

– Ajattelen usein että jos olisin keskittynyt monen asian sijaan yhteen asiaan täysillä, niin minulla voisi olla Kate Winsletin kaltainen näyttelijänura tai työ huipputanssijana, Brook kertoo.

Brook arvelee, että hän ei ole kuunnellut riittävästi itseään.

– Olen monella tapaa tehnyt sitä mitä ihmiset ovat halunneet minun tekevän sen sijaan että olisin tehnyt sitä mitä itse olisin halunnut tehdä. Aion muuttaa tätä nyt, Brook sanoo.

Brook puolustaa naisellisia muotoja

Brook on kuitenkin yhä innoissaan myös mallintöistä. Kurvikas nainen puhuu mielellään monipuolisen kauneusihanteen puolesta.

– En kestä sitä tosiasiaa, että naisten pitäisi olla nykyään laihoja ollakseen kauniita ja menestyviä. Minä en ole laiha. En näännytä itseäni. En katso kasvojani ja vartaloani ja ajattele, että tarvitsisin leikkauksen tai pepunkohotuksen, Brook sanoo.

– Kun ihmiset puhuvat julkisuudessa mitä he ovat tehneet itselleen, suutun, koska tällainen puhe saa muut naiset tuntemaan itsensä aliarvostetuksi, Brook huomauttaa.

Lue myös:

MTV3/Helmi

Kuvat: Splash

Lue myös:

    Uusimmat