Kelloja tunti eteenpäin sunnuntaina

Suomi siirtyy kesäaikaan muun Euroopan mukana ensi sunnuntaina, jolloin kelloja siirretään tunnilla eteenpäin kello kolmelta aamuyöllä.

Kesäaikaan siirtyminen myöhästyttää 29. maaliskuuta jonkin verran yöaikaan liikkuvia kaukojunia ja -busseja.

Bussien kaukoliikenteessä kulussa on yöllä lähinnä Helsinki-Vantaan lentoaseman pikavuoroyhteyksiä. Jotkut yöaikaan liikkuvista linja-autoista aikaistavat lähtöaikaansa kesäaikaan siirtymisen takia. Linja-autoliitto suositteleekin, että matkustajien kannattaa kysyä aikataulutietoja Matkahuollosta ennen lähtöä.

Pääsääntöisesti yöbussit ovat enintään tunnin myöhässä. Saman verran myöhästyvät myös yöjunat, joita on lauantain ja sunnuntain välisenä yönä liikenteessä kaikkiaan 15.

VR pyrkii siihen, että yöyhteydet Turun satamasta lähteville laivoille säilyvät poikkeusjärjestelyin. Yöjunilla Kemijärveltä, Joensuusta ja Kajaanista Turun satamaan matkustavat joutuvat vaihtamaan Tampereella linja-autoon.

Helsingistä Kemijärvelle menevä pikajuna 61 lähtee poikkeuksellisesti Ylivieskasta jo kello 2.45, vaikka normaali lähtöaika on kello 3.05. Se on perillä kello 10.25. Rovaniemeltä Helsinkiin lähtevä pikajuna 60 lähtee sunnuntaina Seinäjoelta kello 2.20 eli 15 minuuttia normaalia aiemmin. Helsingissä juna on kello 7.30.

VR:n lähiliikenteeseen tai Finnairin aikatauluihin kesäaikaan siirtyminen ei vaikuta.

Valomerkki tuntia aiemmin

Aamuneljään auki olevat jatkoaikaravintolat menettävät sunnuntaiyönä tunnin anniskeluaikaa. Ravintoloiden on näytettävä valomerkkiä alkoholinmyynnin lopettamisesta jo klo 2.30, koska viisarit siirretään kello kolmelta osoittamaan kello neljää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat