Kela alkaa palkita työssäjaksamiseen kannustavia työnantajia

Työssäjaksaminen nousee aika ajoin puheenaiheeksi mediassa. Viimeksi eilen Aamulehti kertoi, että Tampereen kaupunki ei aio enää maksaa työuupumuksesta johtuvan sairasloman ajalta palkkaa. Uutinen herätti vilkkaan keskustelun, jossa Tampereen malli sai kiivasta vastustusta mutta myös kannatusta. Osa nimittäin katsoo, että uupumus on vain laiskuutta.

Työterveyslaitoksen tutkijan Kirsi Aholan mukaan molemmille kannoille löytyy tukea, mutta useimmiten kyseessä on suuri kokonaisvaltainen kriisi, kun ihminen ei jaksa työssään.

Jaksaminen on kahden kauppa

- Se on terveysriski työntekijälle, mutta riski myös työnlaadulle. Ei ole kummankaan osapuolen etu, että ihminen ei jaksa työssään. Näin ollen molemmista, sekä työntekijästä että työnantajasta pitäisi syyttelyn sijasta löytyä halua ratkaista asiat, Ahola tiivistää Huomenta Suomen haastattelussa.

Lisäksi Suomessa on Aholan mukaan hyvä työturvallisuuslaki, joka ottaa suoraa kantaa työn liialliseen kuormittavuuteen.

- Saatuaan tiedon siitä, että työntekijä kuormittuu liikaa, esimiehen pitäisi ryhtyä selvittämään tilannetta ja pienentämään terveysvaaraa.

Työnantajia on tutkijan mukaan myös tuettu puuttumaan työuupumustapauksiin jo aikaisessa vaiheessa.

- Vuoden alusta Kela ryhtyy palkitsemaan niitä työnantajia, joilla on varhaisen tuen malli. Kela voi esimerkiksi maksaa parempia korvauksia pakollisista työterveyshuollon kuluista niille työnantajille, joilla on ohjelma, jolla voidaan puuttua ongelmiin jo aikaisessa vaiheessa, Ahola selventää.

Laki velvoittaa työnantajaa seuraamaan riskitekijöitä

Mutta uskaltaako työnantajalle sanoa, että työtä on liikaa, jos pomolta tuleva viesti vihjaa, että uutta reipasta työvoimaa tulee kyllä tilalle ovista ja ikkunoista.

Tutkija ottaa esiin jälleen työturvallisuuslain.

- Lain mukaan työpaikoilla työnantajan pitäisi jatkuvasti seurata työoloja ja olla perillä työn mahdollisista terveys- ja turvallisuusriskeistä. Jos ongelma ei ratkea näin, voidaan ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon ja järjestää työterveysneuvottelu, jossa isommalla porukalla kartoitetaan, mitä asialle voi tehdä.

Katso Kirsi Aholan haastattelu: (Huomenta Suomi 24.9.2010)

Lue myös:

    Uusimmat