USA 2000. Käsikirjoitus ja ohjaus: Woody Allen. Tuotanto: Jean Doumanian, Helen Robin. Kuvaus: Zhao Fei. Leikkaus: Alisa Lepselter. Pääosissa: Woody Allen, Tracey Ullmann, Michael Rapaport, Tony Darrow, Jon Lovitz, Elaine May, Hugh Grant, Elaine Stritch, George Grizzard. Kesto: 94 min.
Lajityyppejä laidasta laitaan kokeillut Woody Allen palaa varhaiskaudelleen tyypillisen slapstick-komedian pariin. Keksejä ja konnia, joka saapuu parin vuoden viiveellä Suomeen, tuo irtonaisuudessaan mieleen elokuvat Ota rahat ja juokse (1969) ja Broadway Danny Rose (1984), joissa niissäkin Woody esitti katunokkelaa pikkurikollista.
Tällä kertaa kohkausen syynä on epäonninen pankkiryöstö sekä onnekas keksibisnes, joka johtaa varsin odottamattomiin tilanteisiin. Pelkän ryöstöhupailun sijaan elokuva kehkeytyy (tragi)koomiseksi mukaelmaksi klassisesta Pygmalion-tarinasta, jossa sivistymättömästä tytöstä koulitaan lady.
Allen on umpityhmä mutta sitäkin yritteliäämpi ex-roisto Ray eli "Aivot" ja Tracy Ullmann hänen nasevasanainen vaimonsa Frances eli Frenchy Fox, joka ei paljon ukkonsa hömpötyksistä perusta. Nyt mies on saanut päähänsä tähän asti nerokkaimman suunnitelmansa: perustetaan keksikauppa pankin naapuriin ja poraudutaan maan alta kassaholviin! Frenchy ryhtyy leipomaan pikkuleipiä samalla kun Ray ja häntä vieläkin tomppelimmat rosmot Denny (Michael Rapaport) ja Tommy (Tony Darrow) poraavat tunnelia: tietenkin väärään suuntaan.
Kuinka ollakaan Frenchyn keksit saavuttavat käsittämättömän suosion, ja pian koko New York jonottaa kaupan ulkopuolella. Rikos menee mönkään mutta oikotie rikkauksiin on auki! Pikkuleipädynastiansa avulla pariskunta sujahtaa salamana suihkuseurapiireihin ja saa monen monta uutta rikasta ystävää; vaan sivistykseen ei pelkkä raha riitä.
Tullakseen hienoksi naiseksi räväkkä Frenchy palkkaa opettajakseen komean taidekauppiaan Davidin (ihana Hugh Grant), joka näkee yksinkertaisessa oppilaassaan oivan tilaisuuden rikastua vielä pikkuisen lisää. Samalla kun kaljasta ja baseballista innostunut Ray muuttuu yhä läheisemmäksi imbesillin kälynsä Mayn (hulvaton Elaine May) kanssa, Frenchy kiehtoutuu sujuvasanaisesta opettajastaan niin että arkinen avioliitto alkaa kovaa vauhtia valjuuntua. Kriisihän siitä syntyy, eivätkä loistokodin kultakoristeiset harput, leopardipatsaat tai plyysiverhotkaan enää auta.
Loistavasti kirjoitettu konekivääridialogi pulppuilee henkilöiden suusta tutulla teholla; huumori on yhtaikaa älykästä ja täysin höpsöä. Allenin fyysinen komiikka pääsee oikeuksiinsa yhdessä leffan hauskimmista kohtauksista, jossa Ray unohtaa kassakaapin äärellä kumpi on varastettava aito koru ja kumpi on feikki; varkaus täytyy "näytellä" uudestaan muistin virkistämiseksi.
Keksien ja konnien ehdoton dynamo ja tähti on Tracey Ullmann, joka on yleensä nähty puhtaasti koomisissa rooleissa mutta joka nyt tavoittaa suorituksessaan myös liikuttavia, jopa traagisia sävyjä. On kamalaa katsoa hyväuskoisen Frenchyn pyristelyä uudessa upeassa maailmassa josta hän ei mitään ymmärrä. Frenchy on todellinen amerikkalaisen nousukasmoukan ruumiillistuma, brutaali, meluisa ja sivistymätön; mutta samalla hän on hyväsydäminen ja kymmenen kertaa aidompi ihminen kuin kaikki uudet hienostoystävät yhteensä.
Woody Allen on aina hallinnut komiikan ja tragiikan hienovireisen dialogin, ja niin nytkin. Äkkirikkaiden slapstick-törttöilyä seuratessa ei tiedä itkeäkö vaiko nauraa; elokuvan tyyppivalikoima on tunnistettavuudessaan vertaansa vailla. Allen, joka varmasti on saanut oman osansa New Yorkin seurapiirien vähemmän imartelevista puolista, suuntaa ivanaurunsa yhtälailla tyhmiä nousukkaita kuin vauraan sivistyneistön pompöösejä tapoja kohtaan. Mutta toisin kuin hänen taannoisessa Hollywood-satiirissaan Celebrity (1998), nauru ei ole kyynistä tai ilkeää; päällimmäiseksi jää empaattinen lämpö.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Futurefilm