Kekkosella erityissuhde Viroon vaikeinakin aikoina

Presidentti Urho Kekkosen maaliskuussa 1964 Neuvosto-Viroon tekemällä epävirallisella vierailulla oli suuri henkinen ja moraalinen merkitys virolaisille. Itse asiassa Kekkosen Tarton yliopistossa pitämää vironkielistä puhetta voi pitää selkeänä poliittisena mielenosoituksena viron kielen puolustamiseksi, toteaa toimittaja Kulle Raig tuoreessa kirjassa.

Virolainen toimittaja Raig on kirjoittanut yhdessä emeritusprofessori Pekka Liljan kanssa teoksen Urho Kekkonen ja Viro, joka julkistettiin Helsingissä tiistaina.

Raigin ja Liljan mukaan Kekkonen koetti koko elämänsä ajan tehdä Viron hyväksi sen, mikä kulloisissakin oloissa oli mahdollista. Neuvostoliiton aikana tämä merkitsi usein niin sanottua matalaa profiilia.

Tämä matala profiili tuli hyvin esille esimerkiksi epävirallisen valtiovierailun televisiohaastattelussa. Siinä Kekkonen kertoi vilkkaasta turistiliikenteestä Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Samassa yhteydessä hän piti erittäin toivottavana, että vastaavaa turistivaihtoa tapahtuisi myös Suomen ja Viron välillä.

Kekkonen ei vaatinut suorasanaisesti laivayhteyden avaamista Helsingin ja Tallinnan välille, mutta rivien välistä sellainen on helposti luettavissa. Ja itse asiassa kului vain runsas vuosi, kun säännöllinen laivaliikenne alkoikin heinäkuussa 1965.

Kekkosen vierailun jälkeen suljettu Neuvosto-Viro alkoi avautua hitaasti ulkomaailmalle, kun suomalais-virolaiset kulttuurisuhteet ja läntinen turismi elpyivät.

Viro - tasaveroinen kumppani

Kulle Raigin ja Pekka Liljan mukaan Viro ei koskaan, ei edes neuvostohallinnon aikana, ollut Kekkoselle säälittävä pikkuveli, vaan tasaveroinen kumppani. Maa, joka oli neuvostomiehityksenkin aikana säilyttänyt omaleimaisen virolaisuutensa.

Epävirallisen vierailun aikana oli virolaisten kannalta merkittävää yksistään jo se, että Kekkonen piti puheensa sujuvalla

viron kielellä. Tämän virolaiset ymmärsivät viestiksi, jonka mukaan virolaiset olivat sen arvoisia, että heille puhutaan heidän omalla kielellään.

Viron television pitkäaikaisen johtajan Enn Anupoldin mielestä myös puheen sanoma oli merkittävä. Kekkonen korosti hänen mukaansa sitä, että Viron tulevaisuus oli nuorten virolaisten harteilla.

Juhlallinen hetki Tartossa

Presidentti Urho Kekkonen toivoi pääsevänsä käymään Neuvosto-Virossa jo toukokuussa 1958 tekemänsä virallisen Neuvostoliiton-vierailun yhteydessä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan hän joutui odottamaan Viroon pääsyä liki kuusi vuotta.

Kekkosen vierailu Virossa huipentui vironkielinen puheeseen Tarton yliopiston juhlasalissa 12. maaliskuuta 1964. Virossa peräti legendaksi muodostuneen puheen laatijoina olivat Kekkosen luottomiehet professori Lauri Posti ja akateemikko Kustaa Vilkuna, Kekkosen kaltaisia vanhoja estofiilejä jo sotaa edeltäneeltä ajalta.

Puheessaan Kekkonen kertoi muun muassa Suomen ja Viron yhteenkuuluvuudesta ja yhteistyöstä, joka liittyi "molempien kansojen henkisen omaleimaisuuden keskeisimpään ilmentämiseen, virolaisen ja suomalaisuuden sisäiseen löytämiseen".

Kekkonen muistutti opiskelijoita siitä, kuinka vironkieliset ylioppilaat olivat joutuneet sinnittelemään aiemmin tsaarinvallan tukahduttavassa ilmapiirissä saaden kuitenkin paljon aikaan ja nostaen kirjoituksillaan ja toiminnallaan tietoisuuteen Viron kansan.

Kulle Raigin mukaan rivien välistä lukemaan oppineet virolaiset saattoivat helposti sijoittaa ajatuksissaan tsaarinvallan tilalle neuvostovallan.

Viron kieli hämmensi venäläiset

Vierailun virallisten keskustelujen aikana Kekkonen käytti suomen kieltä, jonka tulkki käänsi viroksi. Mutta kääntyessään yksityisten ihmisten puoleen presidentti käytti oitis sujuvaa viron kieltään.

Tämä aiheutti joskus koomisia piirteitä, kun suhteellisen korkeassakin asemassa olevat ihmiset joutuivat ex tempore tulkkaamaan vironkielistä keskustelua venäläisille.

Jäähyväisillallisella Toompean linnassa Viron kirjallisuuden suurmies 78-vuotias Friedebert Tuglas totesi vieressään istuneelle suomalaiselle:

"Teidän presidenttinne puhuu paremmin viron kieltä kuin meidän presidenttimme".

Tällä Tuglas viittasi Viron neuvostotasavallan puhemiehistön puheenjohtajaan eli "presidentti" Aleksei Müüriseppiin, venäjänvirolaiseen, jonka viron kieli vaikutti hieman vanhanaikaiselta.

Kekkonen ei provosoitunut

Ystävällisissä tunnelmissa sujunut vierailu muuttui yhdellä iskulla, kun Müürisepp piti Toompean linnassa suorasukaisen propagandistisen puheen. Hän syytti ulkomailla asuvia virolaisemigrantteja siitä, että nämä nimittivät Viroa miehitetyksi kotimaakseen ja keksivät yhä uusia "iljettävyyksiä sen mustamaalaamiseksi".

Presidentti Kekkonen ei kuitenkaan provosoitunut eikä puuttunut millään lailla vastauspuheessaan emigranttikysymykseen, vaikka Suomea ja suomalaisia oli jo melko pitkään käytetty hyväksi Neuvostoliiton ja virolaisemigranttien keskinäisissä kiistoissa.

Sen sijaan Kekkonen yhtyi Müüriseppin puheen loppuosassa ilmaistuun toiveeseen yhteistyön vahvistamisesta. Kekkosen mukaan monien vuosien tyhjiö Viron ja Suomen kansojen kanssakäymisessä tulisi täyttää.

Lopuksi Kekkonen ehdotti maljaa ei vain Suomen ja Neuvostoliiton, vaan myös Viron ja Suomen, virolaisten ja suomalaisten keskinäisten suhteiden kehittymiselle.

(STT)