Kekkilän palosta järkyttävät tuhot - katso kuvat

Eurajoen valtaisan tehdaspalon rauniot ovat karua katsottavaa. Kekkilän turvetehtaasta ei ole jäljellä kuin lohduton kasa vääntyneitä metallikiskoja ja peltikattoa.

Tehtaasta yli puolet omistava Vapo arvioi tuhojen kustannukseksi jopa kymmenen miljoonaa euroa.

Vapo-konsernin puutarha- ja ympäristöalan liiketoimintajohtaja Petri Alava toteaa sanomalehti Länsi-Suomessa, että tuotantoon tulee lähes vuoden katkos. Tuotantoa tullaan väliaikaisesti siirtämään muihin laitoksiin kotimaahan sekä Viroon ja Latviaan.

Alavan mukaan uusi tuotantolaitos on kuitenkin tarkoitus rakentaa Eurajoelle.

- Eurajoella meillä on hyvät osaavat ihmiset. Ei ole mitään syytä epäillä, että uusi tehdas tulisi jonnekin muualle, Alava toteaa Länsi-Suomessa.

Kekkilän tehdaspäällikkö Päivi Laakso kertoo Satakunnan Kansassa, ettei tehtaassa ollut henkilökuntaa syttymishetkellä. Palon syttymissyystä ei ole toistaiseksi tietoa. Palokunta sai hälytyksen kahden aikaan yöllä.

Tulipalo ei ollut Eurajoen-tehtaalla ensimmäinen. Satakunnan Kansan mukaan tehtaan turvehalli tuhoutui tulipalossa täysin vuonna 2001. Silloin vahingot olivat miljoonan euron luokkaa.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat