Keinotekoinen kannabis kylvää kauhua Ruotsissa – ainetta Suomessakin

Tullin mukaan vaarallista keinotekoista kannabista, spicea tulee Suomeen jonkin verran. Ainetta on liikkeellä jauheena ja muussa kiinteässä olomuodossa sekä myös nesteenä.

– Spice ei ole vain yksi aine, vaan sitä varioidaan jatkuvasti, kertoo Tullin rikostorjuntapäällikkö Hannu Sinkkonen. Huumetta on tuotu Suomeen jo useita vuosia.

Ruotsissa spicen epäillään aiheuttaneen nuoren miehen kuoleman ja jopa pysyviä hallusinaatioita käyttäjille.

Asiasta ovat uutisoineet Aftonbladet ja Suomessa Ilta-Sanomat.

Tilaajissa alaikäisiä

Spice on yksi muuntohuumeista, joiden määrät ovat kasvaneet ja alaryhmiä tullut lisää.

Valtaosa huumeista tulee netin kautta tilattuna.

– Tilaajat ovat nettiä käyttäviä nuoria aikuisia ja jopa alaikäisiä, sanoo Sinkkonen.

Tulli löytää muuntohuumeita Sinkkosen mukaan päivittäin, suurin osa löydetään ulkomaanpostin terminaalista Vantaalla.

Lastit saattavat olla useita kiloja kerrallaan.

–  Kyllä niitä saadaan aika paljon kiinni, Sinkkonen kuvailee Tullin mahdollisuuksia estää huumeiden maahantuontia.

Helsingissä ei isossa roolissa

Helsingin poliisin arvion mukaan spice ei ole tällä hetkellä huumemarkkinoilla isossa roolissa.

– Meillä ei ole törmätty spiceen viime aikoina, sanoo rikoskomisario Jarmo Keskitalo.

Samanlaista viestiä kerrotaan keskusrikospoliisista.

– Spice on tullut Suomeen, mutta se ei ole huumeiden kärkipäässä, kuvailee rikosylikomisario Risto Lohi.

KRP:n tutkinnoissa aine ei ole noussut esiin.

Myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ei ole havaittu spicen käytön lisääntyneen.

– Meillä on hyvin vähän, vain satunnaisia löydöksiä spicea, kertoo erikoistutkija Aino Kankaanpää päihdeanalytiikan yksiköstä.

Laboratoriossa analysoidaan esim. päihdehuollon asiakkaiden ja liikenteessä huumeiden käytöstä epäiltyjen näytteitä.

Uudet kannabinoidit vaarallisempia

Aineen ei tiedetä aiheuttaneen Suomessa kuolemantapauksia.

– Vainajista ei ole löydetty synteettisiä kannabinoideja, kertoo professori Ilkka Ojanperä Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osastolta.

Ojanperän mukaan spice on nuorten ihmisten huume. Euroopan laajuisesti on huomattu, että käyttäjät ovat noin 18-vuotiaita tai jopa nuorempia.

– Uudemmat keinotekoiset kannabinoidit ovat vaarallisempia kuin vanhemmat, sanoo Ojanperä. Pienempi määrä riittää aiheuttamaan käyttäjälle vakavia seurauksia.

Kemikaaleja Kiinasta

Yksi alue, mistä synteettistä kannabista tulee on Kaukoitä ja Kiina.

– Kansainvälistä poliisiyhteistyötä tehdään ja tuloksiakin on saatu aikaan, sanoo rikosylikomisario

Lohi. Aasian huumemarkkinoiden suuri volyymi ja toimijoiden määrä tuovat tutkintaan "omat haasteensa".

Lue myös:

    Uusimmat