Keinänen: Kilpailu edellyttää kolmea pankkiryhmää

Postipankin pääjohtajan Eino Keinäsen mielestä Suomessa tarvitaan jatkossakin vähintään nykyiset kolme pankkiryhmää, jotta terve pankkikilpailu voidaan säilyttää. Ulkomaiset pankit voisivat turvata kilpailun säilymisen yritysrahoituksessa ja taajamissa, mutta maaseudulla pankkien määrän väheneminen johtaisi alueellisten pankkimonopolien syntymiseen.

Keinänen puhui tänään Pellervon Kesäakatemia 97 -tilaisuudessa Helsingissä. Hän muistutti, että pankkitoiminta on kokenut Suomessa 1990-luvun aikana voimakkaan rakennemuutoksen, jonka kaltaista ei muilla toimialoilla ole tapahtunut.

-Pankkien määrä on supistunut nopeasti, henkilöstöä on lähes puolet vähemmän kuin vuosikymmenen vaihteessa ja pankkikonttoreiden määrä on tippunut vastaavana aikana kolmannekseen.

-Samanaikaisesti on kaikenlainen itsepalvelu yleistynyt jo niin laajaksi, että yli 80 prosenttia kaikista pankkitapahtumista hoidetaan muualla kuin konttoreissa, Keinänen huomautti.

Hän uskoi pankkialan rakennemuutoksen jatkuvan. Taustalla on lisäksi pankkikilpailun kiristyminen yhteisvaluuttaan siirtymisen myötä.
-Myös pankkialan ulkopuolisten palvelutarjoajien yleistyminen lisää tarpeita tehostaa suomalaispankkien toimintaa. Pankit etsivät jatkossa myös toimialansa rajoja niin vakuutustoiminnassa kuin kaupankin alalla, Keinänen korosti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat