Kehitetäänkö päättömästä Cheetah-robotista tulevaisuuden tehotaistelijaa? Katso video

Cheetah-robotin kerrotaan rikkoneen jaloilla liikkuvien robottien nopeusennätyksen.

Yhdysvaltain asevoimien tutkimuslaitoksen Darpan mukaan päätön nelijalkainen robotti kipitti laboratorion juoksumatolla parhaimmillaan 29 kilometrin tuntivauhtia.

Darpan mukaan edellinen jaloilla liikkuvan robotin nopeusennätys oli noin 21 kilometriä tunnissa. Tämä ennätys tehtiin jo vuonna 1989.

Darpa on pyrkinyt kehittämään ns. sotarobotteja, jotka pystyvät tehokkaammin auttamaan sotilaita eri taistelutehtävissä.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo verkkosivuillaan, että Pentagonin hallinnoima Darpa rahoitti Boston Dynamics -robottiyhtiötä Cheetah-laitteen rakentamiseksi.

- Haluamme pois juoksumatolta ja mahdollisimman pian kenttätyöhön, todetaan yhtiöstä.

Mallia villieläimistä

Cheetahin liikkeissä on mallinnettu nopeasti juoksevia villieläimiä. Harppausten kasvattamiseksi laitteen selkä on kehitetty kimmoisaksi.

Toistaiseksi laite on ollut riippuvainen hydraulisesta pumpusta ja yhden tutkijoista on täytynyt pitää letkuja pois robotin tieltä. Vapaasti liikkuvan prototyypin on kuitenkin suunniteltu valmistuvan jo tämän vuoden aikana.

Tulevaisuuden taistelukenttien tehosoturi?

Darpan tavoitteena on ollut luoda taistelukentille vikkelä robotti, joka pystyy jahtaamaan, väistelemään ja juoksemaan siksakkia sekä pysähtymään äkillisesti.

- Tämä on jo ihmistä nopeampi laite ja askel nopealiikkeisen tappajan kehittämiseksi, joka pystyy hahmottamaan taistelukentän nopeasti metsästääkseen ja tappaakseen vihollisen, toteaa keinoälyn ja robotiikan professori Noel Sharkey Sheffieldin yliopistosta.

Tämänsuuntainen kehitys aiheuttaa kuitenkin ymmärrettävästi huolta.

- Suurin huoli tässä on se, että mikään keinoälyjärjestelmä ei pysty tekemään eroa siviilien ja vihollisten taistelijoiden välillä. Jos tällainen laite ryntäilisi itsenäisesti taistelukentällä niin se tulisi rikkomaan lakeja sodankäynnissä, toteaa Sharkey.

Lue myös:

    Uusimmat