Kehä III ruuhkautuu satamaliikenteestä

Kuljetusyrittäjät syyttävät viranomaisia siitä, että kehän parannustyöt ovat pahasti myöhässä.

Suomen kuljetusyrittäjät pelkäävät, että Kehä III ruuhkautuu pahasti vuoden päästä. Vuosaaren uusi satama aloittaa toimintansa ensi vuoden marraskuussa, ja raskaan tavaraliikenteen ennustetaan kolminkertaistuvan kehätiellä. Kehä III:n remontti on luvassa valmistua vasta vuonna 2015.

- Eräiden arvioiden mukaan määrä saattaa kolminkertaistua, eli jos nyt kulkee pari tuhatta rekkaa päivässä, niin se saattaa muuttua 6000 autoon päivässä, kertoo Ulkomaan- ja sopimusliikenteen kuljetusyrittäjien johtaja Antti Seppälä.

Vuosaari on vielä suurta rakennustyömaata, mutta satama aloittaa ensi vuoden marraskuussa. Helsingin Sompasaaren ja Länsisataman toiminnot siirtyvät Itä-Helsinkiin.

Uusi satama toimii käytännössä 24 tuntia vuorokaudessa, joten rekkaralli pyörii vuorokauden kaikkina aikoina - myös työmatkaliikenteen ruuhkahetkinä. Kehä kolmosella pahimmat pullonkaulat ovat Porvoonväylän risteyksessä sekä tieosuudella lentokentästä länteen.

- Se tulee ajoittumaan Hämeenlinnan moottoritien ja lentokentän väliselle pätkälle, ehkä hieman ennen, kertoo Suomen kuljetus ja logistiikka ry:n logistiikkapäällikkö Sakari Backlund.

Kuljetusyrittäjät syyttävät viranomaisia siitä, että kehän parannustyöt ovat tilanteeseen nähden pahasti myöhässä.

Lue myös:

    Uusimmat