Kazakkivirkamiehet pitkin hampain uuteen pääkaupunkiin

Kazakstanilainen virkamieskunta aloitti viikonloppuna vastahakoisesti muuton maan uuteen pääkaupunkiin Akmolaan, joka sijaitsee hyisellä arolla tuhatkunta kilometriä pohjoiseen nykyisestä pääkaupungista Almatystä.

Presidentti Nursultan Nazarbajev matkasi Akmolaan mukanaan joukko valtiollisia tunnuksia, kuten maan lippu. Virkamiehiä, joista monet rahtasivat uuteen asemapaikkaansa ensisijaisesti lämmityslaitteita, muutto kismittää, sillä 300 000 asukkaan Akmolassa heitä odottaa asuminen asuntoloissa erillään perheistään siihen saakka, kunnes uudet asunnot valmistuvat. Presidentti ja hallitus sukkuloivat puolestaan Akmolan ja Almatyn välillä aina uusien hallintorakennusten valmistumiseen ensi keväänä.

Hallitus on perustellut pääkaupungin vaihtamista mm. sillä, että Almaty (entinen Alma Ata) sijaitsee maanjäristysvyöhykkeellä. Muuton on myös määrä edistää etnisten ryhmien välistä sopua: Akmola (entinen Tselinograd) sijaitsee venäläisten asuttaman pohjoisen ja kazakkien asuttaman etelän välimaastossa. 16-miljoonaisen Kazakstanin asukkaista 37 prosenttia on venäläisiä ja 43 prosenttia kazakkeja.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat