Käytetty kännykkä kelpaa hyväntekeväisyyteen Yhdysvalloissa

Lukuisat eri hyväntekeväisyysjärjestöt ottavat Yhdysvalloissa vastaan käytettyjä kännyköitä.

Kännykkä kädessä

Vanhanaikaiseksi käynyt kännykkä ei ole välttämättä ongelmajätettä Yhdysvalloissa. Lukuisat eri järjestöt ottavat mielellään vastaan vanhoja matkapuhelimia, mallista riippumatta. Laajin puhelimia keräävä yhteisö on Wireless Foundation, jolla on meneillään kolme erilaista puhelinten lahjoitusohjelmaa.

Eniten julkisuutta on saanut "Suojelusoitto" niminen ohjelma, joka välittää puhelimia perheväkivallan pelossa eläville naisille. Turvakodit ympäri maata jakavat puhelimia niitä tarvitseville. Lahjoituskoneet ohjelmoidaan uudestaan ja niillä voi soittaa ainoastaan ennalta ohjelmoituihin hätänumeroihin.

Arvioiden mukaan perheväkivallan uhreille on lahjoitettu kaikkiaan jo 150 000 käytettyä kännykkää. Maassa on kuitenkin noin jo nyt 24 miljoonaa käytöstä poistettua matkapuhelinta pölyä keräämässä, ja naisjärjestöt koittavat saada miljoona konetta kerättyä turvakodeille vuoden loppuun mennessä.

Puhelimia kouluille, takseille, vanhuksille


Ikääntyneitä kännyköitä jaetaan myös kouluille. Lukuisissa vanhoissa koulurakennuksissa ei ole tarpeeksi puhelinlinjoja, ja kännykät vapauttavat linjoja opetuksessa tarvittavia tietokoneita varten. Lahjoituspuhelinten mukana koululle annetaan myös ilmaista puheaikaa.

Joissakin osavaltioissa käytettyjä kännyköitä kerätään koulubussien kuljettajille, jotta he voivat ottaa yhteyttä viranomaisiin ongelmatilanteissa. Puhelimia lahjoitetaan myös erilaisille naapurijärjestöille, jotka pitävät vapaaehtoista vahtia rikosten ja murtojen varalta. Tällaiset naapurivahdit ovat erittäin yleisiä esikaupungeissa.

Jotkut järjestöt hankkivat käytettyjä matkapuhelimia vanhusten turvaksi. Amerikkalaisia taksejakin varustetaan lahjoituskännyköillä. Melkoinen osa jenkkitakseista ajaa ilman langatonta puhelinta, ja lahjoituspuhelimia saavien kuljettajien odotetaan raportoivan näkemistään väkivaltaisuuksista ja rikoksista, joita he eivät ole aiemmin voineet ilmoittaa. Puhelin on myös kuskin suoja ryöstöyritysten aikana. "Taksivahti"-ohjelmaan kuuluvat puhelimet on ohjelmoitu vain hätäsoittoja varten.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat