Kauttakuljetukset jyrkässä kasvussa

Autojen kuljetus lisääntyi heinä-syyskuussa peräti kahdella kolmanneksella verrattuna edelliseen vuoteen.

Maanteitse tapahtuvat kauttakuljetukset ovat jyrkässä kasvussa. Tullin mukaan Venäjälle suuntautuvien kuljetusten määrä kasvoi heinä-syyskuussa 12 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Autojen kuljetus lisääntyi peräti kahdella kolmanneksella. Valtaosa viennistä tapahtuu Vaalimaan kautta, joka kärsii Venäjän tulliin pääsyä odottavista rekkajonoista.

Kuljetusalan näkymät huipputasolla

Kuljetusalan järjestön SKAL:n mukaan alan näkymät ovat parantuneet syksyn aikana huomattavasti ja ovat nyt myönteisimmät kymmeneen vuoteen. Yli puolet SKAL:n kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoi kuljetusmääriensä kasvaneen.

Runsaat 50 prosenttia yrityksistä on hakenut uusia kuljettajia tämän vuoden aikana. SKAL arvioi, että alalle tarvitaan 3000 uutta kuljettajaa vuosittain.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat