Kaustisella pääosissa kotimaiset lauluntekijät

Kaustinen Folk Festival on käynnistynyt tänään. Ensi sunnuntaihin jatkuvan kansanmusiikkijuhlan ohjelmistossa keskitytään tänä kesänä suomalaiseen musiikkiin, pääosissa ovat kotimaiset lauluntekijät.

Uudessa Iholla-konserttisarjassa esiintyy muusikoita konkareista nuoren polven tekijöihin, lavalla mm. Dave Lindholm, Heikki Salo, Jarkko Martikainen ja Pekko Käppi. Konsertit toteutetaan täysin akustisesti lähellä yleisöä.

Lauantai-illan pääesiintyjänä on piakkoin keikkalavoilta vetäytyvä Maija Vilkkumaa. Konkaribändeistä mukana ovat 1970-luvun folkrock-klassikko Kaseva sekä etnomusiikin legendaarinen edustaja Piirpauke.

Ohjelmistosta vastaa nyt ensi kertaa kunnan kulttuurijärjestöistä koottu Pro Kaustinen-yhdistys. Ohjelmassa yhdistyvät nuoren polven folk sekä pelimanniperinne.

Herkästä - ja hikoillen

- Iholla-konserttisarja lähestyy lauluntekijöitä folk-pelimanniuden kautta, kuvailee uusi ohjelmajohtaja Antti Huntus. Laulajat esiintyvät täysin ilman sähköistä äänentoistoa ja sähköisiä soittimia. Saliin mahtuu 200 ihmistä, katsomo on rakennetu niin, että esiintyjä on mahdollisimman lähellä yleisöä.

- 1970-luvulla täällä kuunneltiin Purppuripelimanneja samalla tavoin. Salit olivat tupaten täynnä ja hiki virtasi.

- Maaseutu ja historia kiinnostavat nuorta polvea nyt enemmän kuin aikoihin. Meillä kaikki on vintagea! naurahtaa Huntus

Vaikeudet vain kasvattaneet sisua

Festivaali on joutunut kiristämään ohjelmistobudjettiaan taustayhteisönsä Kansamusiikkisäätiön jatkuvien talousvaikeuksien takia, nimekkäisiin ulkomaisiin folkvieraisiin ei ole enää varaa. Soittajia ilmaantuu tänä kesänä paikalle toki mm. Australiasta ja Englannista - sekä kansantanssiryhmiä Turkista ja Unkarista.

Kansanmusiikkisäätiön surkea tila huipentui alkukesästä, kun poliisi aloitti säätiössä tutkinnat koskien talousrikosepäilyjä 2000-luvun ensi vuosikymmenen aikana. Säätiön talous päästettiin konkurssitilaan, vaikka lain mukaan säätiö tulee lakkauttaa, jos se on maksukyvytön. Vastuussa ovat viime kädessä 2000-luvun alun hallitukset. Lainsäädännön mukaan hallituksen jäsenet ovat henkilökohtaisesti vastuussa säätiön veloista.

- Kaustisella on vain sisuunnuttu tilanteesta, sanoo pöytää puhdistamaan perustun Pro Kaustinen-yhdistyksen johtaja Antti Huntus. Me haluamme osoittaa, että festivaalin sisältöpuoli on kunnossa. Ja talkoohenki festivaalin puolesta on vahva. Juhla-aluetta kunnosti festivaalin alla runsaat 100 paikkakuntalaista.

Säätiön taru lopussa?

- Pelimanneja ilman palkkiota on tulossa soittamaan n. 250. Keikkapalkkiosopimuksella esiintyy 75 artistia.

Kaustisen talousalueelle festivaali on hyvin tärkeä tapahtuma, kun kunnan väkiluku monikertaistuu viikon aikana. Kaustisella jouduttanee pian miettimään, voidaanko festivaali irrottaa kokonaan omaksi yhtiökseen. Kansanmusiikkisäätiö odottaa Korkeimman oikeuden päätöstä velkasaneerauksesta. Jos KO hylkää hakemuksen, tämä voi tarkoittaa festivaalin taustajärjestön lopettamista.

Lue myös:

    Uusimmat