Kaurismäki Cannesin palkinnosta: Paskat pytystä

Ohjaaja Aki Kaurismäki nähtiin eilen Sodankylän festivaaleilla kommentoimassa uusinta elokuvaansa. Le Havre sai Suomen ensi-iltansa Sodankylässä.

Tänään päättyville elokuvafestivaaleille odotetaan tänä vuonna jälleen uutta kävijäennätystä.

Kaurismäkeä elokuvajuhlien suosio hieman hämmentää, sillä mies itse kuvailee tapahtumaa paniikinomaiseksi, järjettömäksi ideaksi.

– Jossain vaiheessa se on sitten hakenut paikkansa tässä maailmassa. Itse olisin heittänyt kirveen kaivoon vuosia sitten, mutta Peter Von Baghin jääräpäisyyden takia sitä ei ole heitetty vieläkään, Kaurismäki toteaa.

Mies arvioi Sodankylässä yhtä railakkain sanakääntein myös ohjaajan työtä, jota hän pitää naurettavana ammattina – ja maailman yksinäisempänä. Hänen mukaansa ohjaajaa ajaa kuitenkin eteenpäin samanlainen tarinan kertomisen vimma kuin kirjailijaa.

Le Havre -elokuvallaan Kaurismäki kertoo haluavansa ravistella nykyihmisen itsekkyyttä.

Elokuvaa pidettiin ennakkosuosikkina Cannesin pääpalkinnon voittajaksi, mutta pysti jäi kuitenkin saamatta.

Kaurismäki vakuuttaa, että palkinnon puuttuminen ei harmita.

– Paskat pytystä, kunhan kauppa käy. Tämä on se karu totuus, ohjaaja jäi kalaan.

Dome Karukosken haastattelu

Katso Kaurismäen koko haastattelu

Lue myös:

    Uusimmat