Kaurismäen uutuus edelleen katsotuin kotimainen

Mika Kaurismäen avioerokomedia Haarautuvan rakkauden talo on viidettä viikkoa katsotuin kotimainen elokuva. Se keräsi viime viikonloppuna 7 417 katsojaa ja nyt sen kokonaiskävijämäärä on jo 81 205 katsojaan. Yhteensä kotimaisella elokuvalla on tällä hetkellä 716 530 katsojaa. Viime vuoden yli 1,5 miljoonasta katsojasta jäädään selvästi muun muassa Mannerheim-elokuvan siirtymisen takia.

Kotimainen lähtee hitaasti

Elokuvaohjaaja Zaida Bergroth

Zaida Bergrothin kiitetty esikoisohjaus Skavabölen pojat on lähtenyt Kaurismäkeä hitaammin liikkelle. Se sai 2 897 katsojaa kolmantena viikonloppunaan ja yhteensä sillä on 18 000 katsojaa. Mutta 1970- ja 1980 -luvuille sijoittuvaa perhedraamaa levitetäänkin 20 kopiolla, kun taas Kaurismäen elokuvalla on 32 kopiota. Kotimaiselle elokuvalle on muutoinkin tyypillistä, että ne lähtevät ulkomaisia hitaammin liikkeelle.

Vuoden yllättäjiin kuuluu Klaus Härön ohjaama pienimuotoinen Postia pappi Jaakobille. Se kerää katsojia edelleen 25. esitysviikollaan ja yhteensä sillä on jo 80 442 kävijää.

Seuraava kotimainen ensi-iltaan nähdään tänä perjantaina. Ohjaajaksi paluun tehneen Jörn DonnerinKuulustelu on tositapahtumiin perustuva elokuva neuvostodesantti Kerttu Nuortevasta. Elokuva kertoo kiinni jääneen vakoojan pitkällisistä, kaikkia psykologisia keinoja käyttävistä kuulusteluista sotaa käyvässä Suomessa.

Myös Timo KoivusalonTäällä Pohjantähden alla -tulkinnan odotetaan saavan paljon katsojia, mutta vasta 4. joulukuuta ensi-iltaan tuleva uutuus ei tämän vuoden katsojatilastoja ehdi paljoa kaunistaa.

Tarantino vetää nyt

Viikonlopun katsotuin elokuva oli edelleen Quentin Tarantinon omintakeinen sotaelokuva Kunniattomat paskiaiset, joka kokosi kolmantena viikonloppunaan 13 1462 katsojaa. Muun muassa Brad Pittin tähdittämän elokuvan jo nähnyt jo 93 770 katsojaa.

Ruotsalaisen Stieg Larssonin menestystrilogian toisen osan filmatisointi Tyttö joka leikki tulella tuli perjantaina ensi-iltaan ja nousi viikonlopun toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi 12 803 katsojallaan. Suomeksi dubattu koko perheen animaatio vakoojamarsuista G-Force - miniagentit oli kolmanneksi katsotuin 11 683 katsojalla.

Koko perheen animaatio Ice Age 3 on kuitenkin vahvin ehdokas vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi. 43 kopiolla levitettävä elokuva on koonnut jo 372 204 katsojaa.

Lue myös:

    Uusimmat