Kauran terveysvaikutukset erittäin monipuoliset

Kaura yhdistettynä vähärasvaiseen ruokavalioon voi laskea veren kolesterolitasoa. -Tärkein kolesterolitasoon vaikuttava aine on betaglukaani, liukoinen sokeripolymeeri, jonka on myös todettu tasapainottavan veren sokeri- ja insuliinitason nousua aterian jälkeen, kertoi VTT Biotekniikassa toimivan työryhmän tuloksista tohtori Kaarin Autio.

Kauraleseen kolesterolia alentavaa vaikutusta on Kaarin Aution mukaan tutkittu Yhdysvalloissa jo 25 vuotta. Siitä lähtien kauratuotteiden on lukuisissa tutkimuksissa osoitettu ehkäisevän tai lievittävän useita sairauksia. Liukoisen kaurakuidun positiiviset terveysvaikutukset ovat niin kiistattomia, että amerikkalaiset terveysviranomaiset ovat hyväksyneet kauraa ja sydäntauteja koskevien terveysväittämien käytön elintarvikepakkauksissa vuodesta 1997 lähtien.

-Sen jälkeen on markkinoille sekä USA:ssa että Euroopassa tuotu erilaisia runsaasti kaurakuitua sisältäviä tuotteita, muun muassa leipiä, välipalatuotteita ja aamiaishiutaleita, Autio sanoi.

Kauratuotteiden on osoitettu laskevan veren kolesterolitasoa ja parantavan suoliston hyvinvointia. Kauran terveysvaikutukset yhdistetään ennen kaikkea korkeaan liukoisen betaglukaanin pitoisuuteen, jota kaurassa on viljoista eniten.

Kauratuotteiden valmistusprosessi saattaa kuitenkin aiheuttaa betaglukaanin pilkkoutumista, joka heikentää betaglukaanin terveysvaikutuksia. VTT Biotekniikassa toteutetaan parhaillaan tutkimusta, jossa kehitetään uusia leivontaan soveltuvia täysjyväkauratuotteita.

(Mtv3-Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat