Kaupunkien putkistoissa muhii aikapommi

Valtaosa kaupunkien vesi- ja viemäriverkoista on saneerauksen tarpeessa. Etenkin 1950 - 1970 - luvuilla rakennetut verkostot alkavat olla tiensä päässä. Saneeraustarpeet ja budjetit eivät kuitenkaan aina kohtaa.

Suomen kaupunkien vesi- ja viemäriverkosto alkaa olla ikääntynyttä. Etenkin sotien jälkeen rakennettujen putkiverkostojen tila on jo huolestuttava, sanoo Turun vesilaitoksen verkostoyksikön päällikkö Reijo Rosengren.

- Sotien jälkeiset putket olivat materiaaliltaan huonoja ja pinnoitteet heikkoja. Toinen heikko jakso ulottuu tuonne 1970-luvulle.

Kaupunkien saneerausbudjeteissa on kuitenkin suuria eroja. Esimerkiksi Helsingissä saneerausbudjetti on kaksinkertaistettu. Tänä vuonna budjetti on 12 miljoonaa euroa ja vuoteen 2012 mennessä sen pitäisi nousta 22 miljoonaan euroon.

- Kyllä meillä on budjetoinnissa onnistuttu ja omistaja on nähnyt tämän selkeän tarpeen mikä meillä on ollut. Olemme systemaattisella tutkimusohjelmalla pystyneet todistamaan, mikä tilanne oikeasti on. Käytännössä tällä 12 miljoonalla eurolla pystymme uusimaan 15 kilometriä vesijohtoverkkoa ja 25 kilometriä viemäriverkkoa, kertoo Helsingin Veden tuotantoinsinööri Sami Sillstén.

Sen sijaan Turussa, jossa viemäriverkko on saman ikäistä kuin Helsingissä, ollaan kaukana pääkaupungin luvuista. Turussa saneeraukseen käytetään vuosittain vain parisen miljoonaa euroa. Rosengrenin mukaan rahat riittävät noin kuuden kilometrin putkisaneerauksen, mikä on vain noin kolmannes tarpeesta.

Iäkkäiden verkkojen kunto näkyy vuotavina putkina. Turussa hukkaan vedestä valuu parisenkymmentä ja Helsingissä viitisentoista prosenttia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat